Non-Hodkin-lymfooman hoito onnistuu usein – hakeudu lääkäriin, jos imusolmukkeen turvotus pitkittyy

Non-Hodgkin-lymfooma on syöpätyyppi, jolle on ominaista hallitsematon kasvu imukudoksessa. Imukudos on kudosta, joka osallistuu infektioiden torjumiseen ja sitä esiintyy muun muassa imusolmukkeissa, luuytimessä ja pernassa.

Monilla potilailla ensimmäinen merkki sairaudesta on turvonnut imusolmuke. Yleisoireet kuten yöhikoilu, kutina, laihtuminen, väsymys ja kuume ovat yleisiä. Jos sairaus on luuytimessä, sairastuneilla voi esiintyä anemiaa, ihon verenvuotoja ja toistuvia infektioita.

Suomessa havaitaan vuosittain noin 1 000 Non-Hodgkin-lymfoomaa. Sairaus voi puhjeta missä iässä tahansa, mutta se on yleisin yli 40-vuotiailla.

Sairauden syntyyn vaikuttavat tekijät

Syöpäsolujen alkaessa jakaantua hallitsemattomasti normaalin kudos korvautuu syöpäkudoksella. Toistaiseksi on epäselvää, mikä varsinaisesti aiheuttaa solujen hallitsemattoman jakautumisen. Sairauden edetessä verisolujen muodostuminen ja normaali toiminta voi häiriytyä. Sairauden toteamishetkellä syöpä on hyvin usein levinnyt myös imukudoksien ulkopuolelle. Tämä on tilanne noin 70 prosentilla potilaista.

Lymfoomien aiheuttajista tiedetään varsin vähän, mutta Non-Hodgkin-lymfoomaan voi liityä HTLV-1 -virusinfektio, Helicobacter pylori -mahahaavabakteeri-infektio, AIDS, hoito immuunivastetta alentavilla lääkkeillä, Epstein Barr -virusinfektio (rauhaskuumetta aiheuttava virus) ja keliakia (gluteeni-intoleranssi).

Miten Non-Hodgkin-lymfooma todetaan?

Sairausepäily voi herätä potilaan aiemman sairaushistorian perusteella. Lääkärin tutkimuksessa havaitut turvonneet imusolmukkeet ja laihtuminen antavat viitteitä sairaudesta. Kalpea iho, hauraat kynnet, suupielien haavautuminen sekä maksassa ja pernassa todettu laajentuma ovat merkkejä sairauteen liittyvästä anemiasta.

Erityisiä havaintoja voidaan tehdä, jos kasvain painaa muita rakenteita. Kasvaimen aiheuttama haitta pään verenkierrolle voi esiintyä kasvojen turvotuksena. Mahan imusolmukkeiden yhä suurentuessa ne voivat painaa vasten selkärankaa ja aiheuttaa selässä tai vatsassa tuntuvaa kipua. Imusuonien tukkeutuessa myös nesteen kertyminen vatsaan on mahdollista.

Tavallisia sairauden yhteydessä otettavia laboratoriokokeita ovat hemoglobiini (Hb), verihiutaleet, valkosolut, lasko, sekä maksan ja munuaisten toiminta. Kokeiden avulla pyritään havaitsemaan sairauden vaikutukset muihin elimiin ja poissulkemaan mahdollisia muita sairauksia. Poikkeukselliset verikoelöydökset ovat kuitenkin harvinaisia Non-Hodgkin-lymfoomassa. Lopullinen varmuus saadaan luuydinnäytteen ja kasvaimen koepalan perusteella. Sairauden levinneisyyttä kartoitetaan myös koko vartalon tietokonetomografialla.

Voiko sairautta hoitaa?

Non-Hodgkin-lymfooman hoitoon vaikuttaa sairauden alatyyppi, kasvaimen kasvunopeus, syövän levinneisyys ja potilaan kunto. Sytostaattien eli solunsalpaajalääkkeiden yhdistelmät ovat usein käytettyjä sairauden hoidossa. Hoitoa voidaan täydentää myös sädehoidolla. Uudempia hoitomuotoja ovat niin kutsutut biologiset hoidot, kuten vasta-ainehoidot. Nopeasti uusituvissa tapauksissa hoidoksi voidaan harkita myös kantasolusiirtoa.

Onko paraneminen mahdollista?

Non-Hodgkin-lymfooman eteneminen voi vaihdella merkittävästi, erittäin aggressiivisesta hyvänlaatuisiin muotoihin. Ennuste riippuu suuressa määrin syöpätyypistä ja sairauden levinneisyydestä. Hoito tehoaa usein hyvin ja paikallisissa imusolmukesyövissä potilaista paranee kokonaan jopa suurin osa. Levinneidenkin syöpien kohdalla sairaus voitetaan noin kolmasosassa tapauksista.

Sairauden tai hoitojen seurauksena syntyviä mahdollisia komplikaatioita ovat muiden syöpien kehittyminen vereen tai muihin elimiin. Niitä voivat olla myös säteilyn tai solunsalpaajahoidon aiheuttamat vauriot, kuten steriiliys, suolistovauriot, vauriot keuhkoissa ja säteilytetyllä iholla, tai infektiot.

Miten sairaus vaikuttaa arkeen?

Non-Hodgkin-lymfooma on vakava sairaus ja osa potilaista saa siksi mielenterveysongelmia. On tärkeää etsiä apua tällaisiin ongelmiin jo varhaisessa vaiheessa. Luuytimen mahdollinen vajaatoiminta saa potilaan usein tuntemaan itsensä väsyneeksi ja alakuloiseksi, ja infektiot pahentavat tilannetta entisestään. Siksi aktiivisuustasoa on usein rajoitettava. Niin kauan kuin potilas ei kuitenkaan altista itseään suoralle infektioriskille, on hyvä tehdä kaikkia aktiviteetteja, joihin on voimia.

Lähteet: Medibas, Kaikki syövästä -sivusto, Terveyskirjasto
Kuvitus: Shutterstock