Korkea verenpaine lyhentää elinajanodotetta – moni sairastaa tietämättään
Tietoa | Verenpaine

Korkea verenpaine lyhentää elinajanodotetta – moni sairastaa tietämättään

Vaikka korkea verenpaine eli verenpainetauti itsessään on yleensä oireeton, se on yksi yleisimmistä ennenaikaisen kuoleman syistä.

Usein korkea verenpaine liittyy huonoihin elintapoihin, kuten liialliseen syömiseen ja vääränlaiseen ruokaan, liian vähäiseen liikuntaan ja liikaan stressiin.

Verenpaine määräytyy sen mukaan, kuinka suurella voimalla sydän pumppaa verta valtimoihin. Verenpaine on liian korkea (hypertensio), kun veri pumpataan valtimoihin normaalia korkeammalla paineella.

Verenpaine ilmoitetaan kahdella luvulla, esimerkiksi 120/80 mmHg (mmHg on elohopeamillimetrin tunnus).

Ensimmäinen luku kertoo yläpaineen. Se on valtimoissa oleva paine, kun sydän supistuu ja työntää verta elimistöön.

Toinen luku kertoo alapaineen. Se on valtimoissa oleva paine, kun sydän rentoutuu kahden lyönnin välillä ja täyttyy uudelleen verellä.

Mikä on liian korkea verenpaine?

Verenpaine on liian korkea silloin, kun yläpaine on yli 140 ja/tai alapaine on yli 90 (140/90). Vaikka korkea verenpaine itsessään on oireeton, sillä voi olla useita vakavia seurauksia.

Mikä aiheuttaa korkean verenpaineen?

Silloin kun korkean verenpaineen syytä ei tiedetä, sitä kutsutaan primaariseksi tai essentiaaliseksi verenpainetaudiksi.

Jos syy tiedetään, käytetään nimitystä sekundaarinen verenpainetauti. Sekundaarisen verenpainetaudin syitä voivat olla

  • krooniset munuaissairaudet
  • sairaudet munuaisten verisuonissa
  • hormonaaliset häiriöt
  • kasvaimet.

Useimmissa tapauksissa on kyse primaarisesta verenpainetaudista. Jos lääkäri epäilee kyseessä olevan sekundaarinen verenpainetauti, tutkitaan veri ja virtsa ja otetaan sydänfilmi EKG.

Miltä liian korkea verenpaine tuntuu?

Liian korkea verenpaine ei yleensä tunnu miltään, joten moni sairastaa verenpainetautia tietämättään. Hyvin korkean verenpaineen (yläpaine yli 200 ja alapaine yli 130) oireet voivat olla seuraavanlaisia:

  • päänsärky, väsymys tai sekavuus
  • huimaus, pyörrytys, pyörtymiskohtaukset
  • vaikutus näkökykyyn
  • hengenahdistus (harvinainen).

Mitkä ovat liian korkean verenpaineen riskitekijät?

  • Tupakointi
  • Lihavuus, etenkin vyötärölle kertyvä liikapaino. Yli 15 kiloa ylipainoisten keskuudessa kohonnut verenpaine on kolme kertaa yleisempää kuin normaalipainoisten keskuudessa.
  • Runsas suolan käyttö. Ruokasuola on natriumkloridia, jonka osista natrium vaikuttaa verenpaineeseen.
  • Lakritsituotteiden runsas käyttö
  • Liikunnan vähäinen määrä
  • Tulehduskipulääkkeiden runsas käyttö
  • Hormonien käyttö (ehkäisypillerit, vaihdevuosien hormonihoito)
  • Alkoholin runsas käyttö
  • Stressi
  • Suvussa esiintyvä taipumus korkeaan verenpaineeseen, mutta myös sydän- ja verisuonisairauksien perinnöllisyys yleisesti

Mitä voi tehdä itse?

Tarkista verenpaine säännöllisesti, erityisesti jos perheessä on taipumusta korkeaan verenpaineeseen.

Tarkista myös elintapasi: lopeta tupakointi, laihduta, jos olet ylipainoinen, liiku säännöllisesti, rajoita alkoholin käyttöä ja kokeile erilaisia ​​rentoutumistekniikoita (stressinhallinta).

Tupakoinnin lopettamisessa, samoin kuin paremmissa ruokailutottumuksissa, tärkeintä on ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja yleisesti ja parantaa korkean verenpaineen ennustetta, ei sinänsä alentaa verenpainetta.

Mitä lääkäri voi tehdä?

Lääkäri voi havaita riskitekijöitä ja antaa ohjeita elintapojen muuttamiseen ja siten verenpaineen alentamiseen. Lääkäri voi myös tarvittaessa määrätä verenpainetta alentavaa verenpainelääkettä. Verenpaineen hallintaan saamiseksi tarvitaan usein enemmän kuin yksi lääke.

Mitä verenpainetaudista seuraa?

Verenpaineen hyvällä hoidolla voidaan välttyä lisäsairauksilta eikä elinaika lyhene. Ilman hoitoa ei voi odottaa elävänsä yhtä kauan, koska riski sairastua valtimotautiin, sydäninfarktiin, sydämen vajaatoimintaan tai aivoverenvuotoon on kohonnut.

Näin mittaat verenpaineen

Verenpaine vaihtelee eri tilanteissa. Satunnaisten muutosten vaikutusta mittaustuloksiin vähennetään siten, että mittaus tehdään aina seuraavalla tavalla.

Voit mitata verenpaineen itse verenpainemittarilla noudattamalla Terveyskirjaston ohjeita:

  • Mittausta edeltävän puolen tunnin aikana vältetään raskasta liikuntaa, tupakointia ja kofeiinipitoisten juomien nauttimista (kahvi, tee, kolajuomat).
  • Mittaus tehdään tavallisesti istuen mukavassa asennossa pöydän ääressä. Huolehditaan, etteivät vaatteet tai vyö kiristä. Mittauskäsi voi levätä pöydällä.
  • Varmistetaan, että olkavarren ympäri kiedottava mittarin mansetti on sopivan kokoinen, niin että se asettuu hyvin olkavarren ympärille.
  • Kun mittarin mansetti on kiedottu olkavarren ympärille, rauhoitutaan ja levätään, kunnes olo tuntuu rentoutuneelta. Mittaukseen valmistautumisen ja suorituksen aikana ei pidä puhua, lukea lehteä tai touhuta mitään muuta.
  • Verenpaine mitataan kaksi kertaa peräkkäin, ja molemmat mittaustulokset kirjataan seurantatietoihin. Verenpainelukeman lisäksi kirjataan myös sydämen lyöntitiheys.

Jos verenpaine mitataan lääkärissä, se voi olla normaalia korkeampi epätavallisen tilanteen takia. Stressi, jota ihminen kokee ennen mittausta, kohottaa verenpainetta väliaikaisesti (niin kutsuttu valkotakkiverenpaine). Siksi on levättävä hetki ennen verenpaineen tarkistusta.

Kirjoittaja: Steen Jensen, kardiologi ja ylilääkäri, Blekingesjukhuset-sairaala, Karlskrona
Muut lähteet: Terveyskirjasto
Toimittanut: Maaret Tiensuu
Kuvitus: iStockphoto

Lue myös:

Näin hoidat korkeaa verenpainetta

Kommentoi tätä artikkelia

Tällä sivulla ei ole vielä kommentteja