pyörryttää
Tietoa | Verenpaine

Pyörryttääkö? Syy vaivan taustalla on syytä selvittää

Pyörryttävä olo iskee yleensä yllättäen, ja pyörtyminen saattaa pelästyttää. Vaiva on usein vaaraton, mutta siihen on syytä suhtautua vakavasti, sillä taustalla voi myös piillä syy, joka vaatii hoitoa.

Selvitimme, mistä pyörtyminen johtuu ja miten vaivaa kannattaa lähteä tutkimaan.

Mikä aiheuttaa pyörtymisen?

Pyörtyminen on äkillinen tajunnanmenetys ja johtuu usein siitä, ettei veri kierrä riittävästi aivoihin. Pyörtymiselle voi olla monia muitakin syitä, esimerkiksi sydämen rytmihäiriö, ongelma sydänläpissä tai epilepsia. Ylivoimaisesti yleisin pyörtymisen syy on väliaikainen verenpaineen lasku, jonka aiheuttaa jompikumpi seuraavista:

  • Elimistö ei ehdi nostaa verenpainetta asennon muuttuessa, esimerkiksi noustaessa ylös.
  • Verenpaine laskee tiedostamattoman refleksin seurauksena. Refleksin voi laukaista myös epämiellyttävä kokemus, kuten veren näkeminen. Kipu voi laukaista tällaisen refleksin, samoin kuin muut stressaavat tilanteet. Oksentelukin voi olla laukaiseva tekijä.

Pyörtyessään ihminen muuttuu kalpeaksi ja hänelle tulee kylmä hiki. Hän tuntee yleensä huimausta ja jonkin verran pahoinvointia, minkä jälkeen silmissä pimenee ja hän pyörtyy.

Pyörtyneenä eli tiedottomana oleminen kestää vain vähän aikaa, korkeintaan pari minuuttia. Ihminen voi herättyään tuntea itsensä hieman voimattomaksi, mutta muutaman minuutin kuluttua olo on täysin normaali.

Mitä pitää tehdä, kun pyörryttää?

Kun pyörryttää, kannattaa mennä makuulle ja asettaa jalat hieman korkeammalle kuin pää. Näin veri virtaa helpommin takaisin päähän. Mikäli makuulle meno ei ole mahdollista, voi yrittää istuutua – mieluiten kyykyssä, pää polvien välissä.

Miten pyörtymisen voi välttää?

Jos pyörtyy helposti, on oltava tietoinen tilanteista, jotka voivat laukaista pyörtymisen, ja yritettävä välttää niitä. Jos on esimerkiksi alhainen verenpaine, kannattaa nousta ylös varovasti, varsinkin aamulla sängystä.

Milloin on hakeuduttava lääkäriin?

Pyörtymisen taustalla voi olla jokin syy, joka on ehkä syytä selvittää ja hoitaa. 

Tarkkaile tai pyydä läheisiäsi tarkkailemaan seuraavia asioita:

  • Jos pyörryt ilman varoitusta
  • Pyörryt mennessäsi makuulle.
  • Tunnet voimakasta sydämentykytystä, epäsäännöllisen tai hyvin hitaan sydämen sykkeen pyörtyessäsi.
  • Saat kramppeja ollessasi tajuton.
  • Tajuttomuutesi kestää yli kaksi minuuttia.
  • Palautumiseen menee pitkä aika. Nukahdat tai olet sekava pitkään pyörtymisen jälkeen.

Asiantuntija: Torbjörn Kullenberg, neurologian erikoislääkäri
Päivittänyt: Kenneth Pehrsson, dosentti, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri, Karoliininen instituutti
Muut lähteet: Terveyskirjasto
Kuva: iStockphoto