Saako raskaana ottaa lasillisen? 3 kysymystä alkoholista ja raskaudesta
Tietoa | Raskaus

Saako raskaana ottaa lasillisen? 3 kysymystä alkoholista ja raskaudesta

Alkoholi on haitallista sikiölle, mutta onko määrällä merkitystä? Selvitimme, voiko alkoholinkäytölle määritellä turvallisia rajoja.

Siitä, onko alkoholista haittaa pieninä tai satunnaisina määrinä, on väitelty kiivaasti jo pitkään.

1. Mitä sikiölle tapahtuu, kun äiti juo alkoholia?

Alkoholi läpäisee istukan, mikä tarkoittaa sitä, että äidin juoma alkoholi pääsee myös sikiön verenkiertoon sekä sikiötä ympäröivään lapsiveteen.

Koska sikiön maksan kehitys on vielä keskeneräinen, se ei pysty polttamaan alkoholia tehokkaasti. Sen vuoksi alkoholi vaikuttaa sikiöön enemmän ja pidemmän aikaa kuin äitiin.

2. Onko alkoholin käytölle turvallista rajaa?

Turvallista rajaa ei voida määrittää. Viime vuosien tutkimukset ovat osoittaneet, että ei ole olemassa sellaista alarajaa, jota voisi varmuudella pitää vaarattomana sikiölle.

Erään vuonna 2001 tehdyn amerikkalaisen tutkimuksen mukaan naisilla, jotka raskaana ollessaan joivat vain yhden lasillisen viiniä tai yhden drinkin viikossa, oli suurentunut riski saada lapsi, jolla on käytöshäiriöitä kuten keskittymisvaikeuksia tai aggressiivisuutta.

Toisen Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan kaksi drinkkiä viikossa raskauden aikana juovien naisten lapset saivat seitsemän vuoden iässä tehdyissä älykkyystesteissä keskimäärin huonompia tuloksia kuin muut lapset.

Tutkimusten mukaan alkoholin haitalliset vaikutukset lapseen koskevat koko raskausaikaa. Löytyy tosin myös yksittäisiä tutkimuksia, joissa ei ole tullut esiin haitallisia vaikutuksia pienistä raskauden aikaisista alkoholialtistuksista.

Yhteenvetona tutkimukset kuitenkin osoittavat, ettei voida asettaa mitään turvallista alarajaa, jota vähempi alkoholin käyttö olisi vaaratonta. Tämä tarkoittaa siis, että raskauden aikana ei suositella käyttämään lainkaan alkoholia ja tämä on myös THL:n suositus.

3. Mitä haittoja lapsi saa alkoholista?

Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö johtaa lisääntyneeseen sikiövaurioiden riskiin. Näitä ovat kasvuhidastuma, epämuodostumat, jotka voivat näkyä poikkeavana ulkomuotona ja aivovauriot.

Alkoholi raskauden aikana voi johtaa myös syntyvän lapsen käytöshäiriöihin ja muihin psyykkisiin ongelmiin. Raskaudenaikainen alkoholin käyttö lisää sikiövaurioiden ohella myös keskenmenon sekä alhaisen syntymäpainon riskiä.

Asiantuntija: Anders Hansen, lääkäri
Kuvitus: iStockphoto

Kommentoi tätä artikkelia

Tällä sivulla ei ole vielä kommentteja