Toksinen sokkioireyhtymä on harvinainen, mutta vakava – tunnista oireet

Toksinen sokkioireyhtymä (TSS) on harvinainen, mutta vakava sairaus, jonka aiheuttavat eri bakteerien myrkyt. Sairaudelle on tyypillistä nopeasti kohoava korkea kuume, oksentelu, vetinen ripuli, kurkkukipu, lihaskivut ja päänsärky. TSS voi hyökätä elimistön useimpien elimien kimppuun ja olla hengenvaarallinen, jos potilas ei saa hoitoa nopeasti. Hakeudu siis pikaisesti hoitoon, jos epäilet sairautta.

Syynä bakteeritulehdus

Oireyhtymän voivat saada kaikki (eivät vain naiset), joilla on jossakin kehon osassa myrkkyjä tuottavia stafylokokkeja tai A-ryhmän streptokokkeja (GAS). Nämä bakteerit ilmenevät tavallisesti iholla ja monilla nielussa, mutta eivät yleensä johda sairauteen.

Aiemmin sairaus oli yleisin kuukautisikäisillä naisilla, joilla oli ollut tamponi sisällä pitkään. Bakteerit nenässä ja nielussa, emättimessä ja peräsuolessa sekä kehon haavoissa voivat myös laukaista sairauden. TSS ei yleensä tartu ihmisestä toiseen. Jos tamponi on aiheuttanut sairauden, tartunta on hyvin epätodennäköinen.

Miten toksinen sokkioireyhtymä oireilee?

Noin puolet tapauksista esiintyy naisilla kuukautisten aikaan. Tällöin sairaus alkaa yleensä akuutisti nuorella naisella, joka on käyttänyt tamponia tai pessaaria ja sitten unohtanut sen paikoilleen. Sairauden oireet johtuvat pääasiassa infektion seurauksista eivätkä itse infektiosta. Kun bakteerien toksiinit pääsevät verenkiertoon, ne voivat aiheuttaa verenpaineen laskun ja häiriöitä useissa elintärkeissä elimissä.

Varhaiset toksisen sokkioireyhtymän merkit ovat korkea kuume, oksentelu ja vetinen ripuli. Kurkkukipu, lihaskivut ja päänsärky ovat myös yleisiä. Tutkimuksessa ennen vakavien oireiden ilmestymistä lääkäri voi havaita epäspesifisiä muutoksia, kuten esimerkiksi epämääräistä ihottumaa iholla, punoitusta silmissä ja märkimistä ja/tai emättimen limakalvo voi olla tulipunainen gynekologisessa tutkimuksessa. Vaikeissa tapauksissa voi olla alhainen verenpaine sekä munuaisten ja sydämen vajaatoimintaa. Stafylokokki-bakteereja voidaan viljellä emättimen eritteistä. Veren bakteeriviljelmät eivät yleensä anna tuloksia tamponin aiheuttamassa toksisessa sokkioireyhtymässä.

Sairauden voi laukaista myös ryhmä A-streptokokkeja (streptokokkiperäinen toksinen sokkioireyhtymä). Seurauksena voi olla alhainen verenpaine, munuaisten vajaatoiminta, maksan häiriöt, sydämen vajaatoiminta, keuhko-ongelmat, ihottuma ja nestekeräytymät. Veren tai muiden kehon kudosten näytteistä voidaan bakteerit saada usein esiin viljelyllä.

Infektio hoidetaan antibiooteilla

Jos potilaalle kehittyy infektion aiheuttama sokki, se johtaa siihen, että useat elimet, kuten munuaiset ja keuhkot, lakkaavat toimimasta kunnolla. Ensimmäisenä on sen vuoksi annettava hengen pelastavaa hoitoa, joka suunnataan niihin komplikaatioihin, joita toksisessa sokkioireyhtymässä esiintyy. Tämä tehdään sairaalassa. Silloin keskitytään korjaamaan mahdollinen sokki ja nestekoostumuksen epätasapaino.

Varsinainen infektio hoidetaan antibiooteilla, ja kuuri kestää yleensä 1–2 viikon ajan. Harvinaisissa tapauksissa voidaan joutua poistamaan infektoitunut kudos leikkauksella. Se, kuinka kauan potilasta on hoidettava sairaalassa, riippuu syntyneiden komplikaatioiden vakavuudesta.

TSS voi uusia

Sairaus uusiutuu jopa 30 prosentilla kaikista toksisen sokkioireyhtymän saaneista kuukautisikäisistä naisista. Jos on kerran sairastunut, on tärkeää olla varovainen tamponien käytössä tai käyttää mieluummin sidettä. On suositeltavaa vaihtaa tamponi vähintään kahdeksan tunnin välein, ja käyttää tamponia, joka ei ole liian imukykyinen. Tamponia ei pidä koskaan käyttää yli 12 tuntia.

Uusiutuneet tapaukset ovat yleensä lievempiä. Vaikka infektio on vakava ja vaarallinen, valtaosa potilaista paranee hoidon jälkeen.

Toksinen sokkioireyhtymä, joka johtuu A-ryhmän streptokokeista, on usein vakavampi ja erittäin nopea hoito on tärkeä hengenvaarallisten vaurioiden estämiseksi. Tautikuolleisuus on 5–15 prosenttia. Tamponin käytön seurauksena toksisen sokkioireyhtymän saaneiden kuolleisuus on onneksi alhaisempi. Vuonna 1980 kuolleisuus oli tässä ryhmässä 5,5 prosenttia, mutta vuonna 1996 toteutetussa tutkimuksessa kuolleisuus oli laskenut 1,8 prosenttiin.

Lähteet: Medibas, Terveyskirjasto
Kuvitus: Shutterstock