Eturauhastulehdus on yleinen vaiva – suurin osa tulehduksista pitkäaikaisia
Tutkijat uskovat, että lähes joka toinen mies potee jossain elämänsä vaiheessa eturauhastulehduksen oireita. Tulehduksen hoito voi olla hankalaa, sillä kroonisen tulehduksen syytä ei tiedetä.
Eturauhanen sijaitsee miehillä virtsaputken yläosan ympärillä, aivan virtsarakon alapuolella. Eturauhanen on normaalisti suunnilleen saksanpähkinän kokoinen ja painaa noin 20 grammaa. Eturauhasen kokoa säätelee muun muassa mieshormoni testosteroni.
Saitko RSV-diagnoosin?
Oletko yli 60-vuotias? Sairastuitko RSV-infektioon? Millaisen sairauden RSV aiheutti sinulle tai läheisellesi? Olemme kiinnostuneita kuulemaan sinun tai läheisesi kokemuksista.
Eturauhanen tuottaa siemennestettä, joka toimii siittiöiden kuljetusnesteenä. Tämän lisäksi eturauhanen tuottaa pienen määrän eritettä, joka suojaa sitä ja virtsaputkea infektioilta.
Mikä on eturauhastulehdus?
Eturauhastulehdus eli prostatiitti on tila, jossa eturauhanen on saanut infektion. Sairaus ei ole hengenvaarallinen eikä se johda eturauhassyöpään.
Eturauhastulehdus voidaan jakaa akuuttiin eli äkilliseen ja krooniseen eli pitkäaikaiseen muotoon. Suurin osa tulehduksista, noin 95 prosenttia, on kroonisia eturauhastulehduksia.
Eturauhastulehdusta kutsutaan krooniseksi, jos se on kestänyt tai sen odotetaan kestävän pidempään kuin kuusi kuukautta. Tulehdus on akuutti, jos se on kestänyt tai sen odotetaan kestävän alle kuusi kuukautta. Akuutin eturauhastulehduksen syynä on bakteeritartunta.
Krooninen eturauhastulehdus voidaan jakaa kahteen ryhmään: krooniseen bakteerin aiheuttamaan eturauhastulehdukseen ja krooniseen lantiokipuun, joka ei aiheudu bakteereista.
Krooninen lantiokipu ei varsinaisesti ole eturauhasen tulehdus. Sen uskotaan olevan krooninen kiputila, joka aiheutuu lantionpohjan lihasten kivusta. Oireet ovat hyvin samanlaisia kuin bakteerien aiheuttamassa kroonisessa eturauhastulehduksessa, minkä takia sitä kutsutaan eturauhastulehdukseksi.
Kuinka yleinen tulehdus on?
Eturauhastulehdus on hyvin yleinen. Oletetaan, että 5–8 prosentilla kaikista aikuisiässä olevista miehistä on eturauhastulehdus. Osa tutkijoista uskoo, että puolet kaikista miehistä saa eturauhastulehduksen joskus elämänsä aikana.
Eturauhastulehdus on sairaus, joka on erityisen yleinen nuorilla miehillä. Sen arvioidaan olevan yleisin syy siihen, miksi alle 50-vuotiaat miehet hakeutuvat lääkäriin urologisten vaivojen takia. Luultavasti on myös paljon potilaita, joilla on eturauhastulehdus, mutta jotka eivät hakeudu lääkäriin saadakseen apua.
Millaisia oireet ovat?
Eturauhastulehduksen oireet vaihtelevat suuresti henkilöstä toiseen. Joillakin voi olla tulehdus vuosia ilman, että he huomaavat mitään, kun taas toisilla voi olla voimakkaita kipuja.
Akuutti eturauhastulehdus alkaa yleensä melko äkillisesti tulevilla vatsakivuilla ja virtsaamisvaikeuksilla. Joskus voi olla myös kuumetta, mikä on vakava merkki ja edellyttää välitöntä hoitoon hakeutumista. Akuutissa eturauhastulehduksessa eturauhanen on tyypillisesti hyvin arka, kun sitä tunnustellaan.
Kroonisen eturauhastulehduksen oireet ovat epämääräisempiä ja usein lievempiä kuin akuutin muodon. Monilla on epämääräistä kipua lantionpohjassa, alaselässä ja nivusissa.
Epämääräisten selkä- ja lantiokipujen kanssa on usein samanaikaisesti virtaamisongelmia. Virtsasuihku voi olla heikko, virtsaamisen jälkeen voi esiintyä tiputtelua, vessassa on käytävä normaalia useammin, virtsaaminen sattuu ja virtsatessa ulos tulee hiekan kaltaisia hiukkasia.
Mikä aiheuttaa eturauhastulehduksen?
Krooninen eturauhastulehdus eli ilman bakteerilöydöstä on yleisin eturauhastulehduksen muoto, jonka syytä ei tunneta.
Bakteeritulehduksista puolestaan tavallisimmin tulehduksen aiheuttaa kolibakteeri, jonka uskotaan aiheuttavan 65–80 prosenttia kaikista akuuteista eturauhastulehduksista. Muita aiheuttajia ovat enterokokit ja stafylokokit, harvemmin gonokokki, klamydiat, mykoplasmat, ureaplasmat tai koryneformit.
Joillain miehillä on kohonnut riski sairastua eturauhastulehdukseen. Riskitekijöitä ovat toistuvat aiemmat virtsatieinfektiot, suurentunut eturauhanen ja se, että virtsaputkessa on ollut jokin väline, kuten katetri.
Miten tulehdus diagnosoidaan?
Potilaalla olevien oireiden lisäksi lääkäri diagnosoi eturauhastulehduksen tunnustelemalla eturauhasta. Se tehdään työntämällä sormi peräsuoleen. Jos eturauhanen on arka, se lisää epäilyä eturauhastulehduksesta.
On tärkeä muistaa, että monet eturauhastulehduksen oireet muistuttavat paljon muiden sairauksien oireita. Siksi tarvitaan lääkärin suorittama tutkimus ennen kuin voidaan todeta, että kyseessä on eturauhastulehdus.
Sairaudet, joilla voi olla samanlaisia oireita, ovat muun muassa virtsatieinfektio, eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ja eturauhassyöpä tai virtsarakon syöpä.
Selvyyden saamiseksi otetaan usein virtsanäyte, jotta nähdään, onko virtsassa verta tai bakteereita. Lisäksi voidaan tehdä niin sanottu PSA-testi. Se on tavallinen verikoe, joka paljastaa eturauhassyövän.
Miten eturauhastulehdus parannetaan?
Bakteerien aiheuttama eturauhastulehdus, eli akuutti muoto ja suurin osa kroonisista muodoista, hoidetaan antibiooteilla. Jos potilaalla on korkea kuume, antibiootit voidaan joutua antamaan suonensisäisesti eli suoraan verenkiertoon. Normaalisti tabletit kuitenkin riittävät.
Sekä akuutin että kroonisen eturauhastulehduksen antibioottikuuri kestää yleensä 3–4 viikkoa. Lääke on muistettava ottaa koko hoidon ajan. Jos kivut ovat kovat, lisäksi voi ottaa särkylääkettä.
Antibioottien vaikutus akuuttiin eturauhastulehdukseen on yleensä erittäin hyvä, ja suurin osa paranee hoitojakson jälkeen. Krooniseen eturauhastulehdukseen antibioottihoito tehoaa hieman huonommin.
Sekä akuuttiin että krooniseen eturauhastulehdukseen voi myös kokeilla niin kutsuttuja alfasalpaajia. Myös näitä lääkkeitä on otettava 3–4 viikon ajan.
Lisäksi on olemassa muita hoitomenetelmiä. Eturauhasta voidaan esimerkiksi kuumentaa lähettämällä radioaaltoja sen kautta, jolloin bakteerit kuolevat.
Kroonisessa lantiokivussa särkylääkkeet voivat auttaa, samoin kuin alfasalpaajat. Monet ovat myös sitä mieltä, että kuumat kylvyt ja lämpimät vaatteet lieventävät oireita.
Kirjoittaja: Anders Hansen, lääkäri
Muut lähteet: Terveyskirjasto, Markku J. Leskinen ja Teuvo L.J. Tammela: Eturauhastulehduksen hoito; Duodecim 2002
Toimittanut: Maaret Tiensuu
Kuva: iStockphoto
-
Miehen sterilointi on nopea toimenpide
Sterilointi varmistetaan siemennestenäytteellä kolmen kuukauden kuluttua toimenpiteestä.
-
Gerastenian eli ikääntyvän henkilön haurastumisen juuret ovat sikiöajassa ja lapsuudessa
Alttius gerasteniaan voi syntyä jo varhaislapsuudessa ja jopa sikiöaikana, osoittaa tuore väitöstutkimus. Tehokas gerastenian ehkäisy edellyttää tietoa sen riskitekijöistä.
-
Arviolta kuudennes pareista kärsii lapsettomuudesta elämänsä aikana
Tahaton lapsettomuus on usein hyvin haavoittava kokemus. Tarjolla on monenlaisia hoitoja, joiden avulla osa saa toivomansa lapsen.
-
Ennenaikainen siemensyöksy koettelee seksielämää – harjoitteet voivat auttaa
Joka kolmas mies kärsii toistuvasti ennenaikaisesta siemensyöksystä jossain elämänsä vaiheessa. Jos ongelma vaivaa, avuksi voi ottaa itse tehtävät harjoitteet.