Sydämen vajaatoiminnan lääkehoito

Lääkityksen ja terveellisten elintapojen avulla helpotetaan sydämen työtä, hidastetaan sairauden etenemistä ja parannetaan potilaan elämänlaatua. Optimaalisen lääkehoidon tärkeä tavoite on myös ehkäistä vajaatoimintapotilaiden sairaalahoitojaksoja ja lyhentää niiden pituutta.

Käytettävät lääkkeet jakautuvat ennustetta parantaviin eli elinikää pidentäviin sekä oireita lievittäviin. Sydämen vajaatoiminnan ennustetta parantavia lääkkeitä ovat ACE:n estäjät, ATR:n salpaajat, beetasalpaaja, angiotensiinireseptori-neprilysiini-inhibiittori eli ARNI ja mineralokortikoidireseptoriantagonisti, joka on yleisesti spironolaktoni. Näistä ARNI-lääkettä ei voida käyttää yhdessä ACE-estäjän tai ATR-salpaajan kanssa, mutta spironolaktoni on yleensä muiden hoitojen lisänä.

Nesteenpoistolääkkeet eli diureetit ovat tehokkaasti oireita hoitavia lääkkeitä. Sydämen vajaatoiminnan peruslääkityksen muodostavatkin yleisesti ainakin ACE:n estäjä tai ATR:n salpaaja tai ARNI, beetasalpaaja ja diureetti. Näistä lääkkeistä saadaan suurin hyöty, kun niitä voidaan käyttää tavoiteannoksilla. Nesteenpoistolääkkeitä annostellaan lääkärin antaman ohjeistuksen mukaan, kuten kaikkia muitakin peruslääkityksen lääkkeitä.

Muun lääkehoidon lisäksi jossain tapauksissa voi olla tarpeen hidastaa sydämen sykettä ivabradiini-lääkkeellä. Lisäksi digoksiinia ja pitkävaikutteista nitroa (nitraattia) voidaan käyttää vajaatoiminnan oireiden hoitamiseen. Monet vajaatoimintapotilaat tarvitsevat myös veren hyytymistä estävää lääkitystä. Tulehduskipulääkkeet voivat pahentaa sydämen vajaatoimintaa.

Lääkehoidon avulla oireet lievittyvät yleensä huomattavasti ja suorituskyky paranee, ja usein oireita lievittäviä nesteenpoistolääkkeitä voidaan vähentääkin. Ennustetta parantavien lääkkeiden käyttöä ei kuitenkaan koskaan pidä lopettaa tai vähentää ilman lääkärin neuvoa, vaikka oireet helpottuisivat. Munuaisten vajaatoiminta voi joissakin tapauksissa rajoittaa tärkeiden lääkkeiden käyttöä.

Ennustetta parantavia sekä oireita lievittäviä lääkkeitä ovat seuraavat lääkeryhmät:

• Beetasalpaajat
• Angiotensiinikonvertaasientsyymin estäjät eli ACE :n estäjät
• Angiotensiinireseptorin salpaajat (ATR:n salpaajat)
• Mineralokortikoidireseptorin salpaajat eli aldosteroniantagonistit (MRA, yleensä spironolaktoni)
• Angiotensiinireseptori-neprilysiini-inhibiittori eli ARNi

Oireita lievittäviä lääkkeitä ovat seuraavat lääkeryhmät:

• Diureetit eli nesteenpoistolääkkeet
• Digoksiini
• Ivabradiini

Sydämen vajaatoiminnan lääkehoito perustuu aina potilaan yksilöllisen tilanteen arviointiin ja siihen vaikuttaa myös taustalla oleva syysairaus.

Seuraa oireitasi ja keskustele hoitohenkilökunnan kanssa.

Muu hoito

Monissa tapauksissa sydämen vajaatoiminnan oireita voidaan merkittävästi helpottaa ja ennustetta parantaa vajaatoimintatahdistimen avulla (CRT-tahdistin). Joskus vaikeata vajaatoimintaa hoidetaan aorttaan tai sydämen kammioon asennetulla ”apupumpulla”, joka hoitaa sydämen pumppaustehtävää. Yhtäkkistä vaikeaa vajaatoimintaa voidaan hoitaa sydänkeuhkokoneella (ECMO). Tarkoin valituissa tapauksissa alle 70-vuotiaille potilaille voidaan tehdä sydämensiirto.

Mitä itse voi tehdä?

Vaikka sydämen vajaatoimintaan liittyy liikunta- ja suorituskyvyn aleneminen lihasten surkastumistaipumuksen takia, ei liikuntaa tarvitse kokonaan lopettaa. Erityisesti säännöllinen liikunta vähentää sydämen työkuormaa ja parantaa toimintakykyä. Sopivia liikuntamuotoja sydänpotilaille ovat kävely, hiihto ja pyöräily vähintään kolmesti viikossa ja ainakin puoli tuntia kerrallaan. Vauhti on sellainen, että hieman hengästyy (syketaso 60–80 % maksimista). Lisäksi on hyödyllistä harjoittaa lihaksia 1–2 kertaa viikossa melko kevyillä kuormilla. Yksilöllisen liikuntaohjelman muodostamiseen saa apua sydämen vajaatoimintapotilaiden hoitoon perehtyneeltä fysioterapeutilta.

Turvotusta voidaan vähentää välttämällä liiallista suolan käyttöä. Vajaatoiminnan oireet lievittyvät ja sydänlihaksen rasitus pienenee, kun ylipainoa pudotetaan. Myös tupakointi rasittaa sydäntä ja aiheuttaa turvotusta, joten se tulisi lopettaa. Tulehduskipulääkkeet (ibuprofeeni, naprokseeni ja diklofenaakki) lisäävät turvotustaipumusta, samoin liiallinen nesteiden nauttiminen.

Vajaatoiminnan äkillinen pahentuminen

Jos vajaatoimintaoireet yllättäen pahenevat, kannattaa kiinnittää huomio seuraaviin merkkeihin: painon nousu (useita kiloja viikossa), turvotuksen lisääntyminen, hengityksen vaikeutuminen, yskä ja sykkeen nousu. Samalla on tarkkailtava, löytyykö oireiden pahenemiseen muita syitä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi särkylääkkeiden (tulehduskipulääkkeiden) käyttö, suolan käytön lisääntyminen esimerkiksi matkoilla, tuore eteisvärinä-rytmihäiriö, anemia ja raudanpuute, keuhkotulehdus tai muu kuumesairaus, jolloin hoidoksi ei riitä nesteenpoistolääkkeen lisääminen. Liiallinen nesteenpoistolääkkeen käyttö voi johtaa kuivumiseen ja väsymiseen. 

Lähteet: Suomen Sydänliitto/ Sydan.fi, Terveyskirjasto