kuivat silmät
Tietoa | Silmät

Silmien vuotaminen onkin merkki kuivuudesta – vinkit kuivien silmien hoitoon

Kuivasilmäisyys on yleinen vaiva, jonka oireita ovat esimerkiksi silmien punoittaminen, vuotaminen, roskan tunne ja jopa näöntarkkuuden vaihtelu.


Julkaisupäivä: 13.8.2018
Kirjoittaja: Maaret Tiensuu

Kokosimme ohjeet, joiden avulla kuivat silmät pysyvät kurissa.

Miksi silmät kuivuvat?

Useimmiten kuivasilmäisyys syntyy itsestään eikä sille löydy selkeää aiheuttajaa. Myös jotkut sairaudet voivat olla kuivien silmien takana.

Sjögrenin oireyhtymässä kyyneleritys on vähentynyt, samoin toisinaan tavallisessa nivelreumassa, kilpirauhasen vajaatoiminnassa ja diabeteksessa. Allergiassa, ruusufinnissä, tali-ihottumassa ja muussa silmä-ärsytyksessä sidekalvo punoittaa, luomet saattavat olla turvoksissa ja aamuisin luomien reunoissa on rähmää. Allergiaa epäiltäessä tehdään allergiatestit. Tali-ihottuman ja ruusufinnin diagnoosi tehdään taudinkuvan perusteella. Silmä-ärsytys voi olla ruusufinnin ainoa oire.

Myös taittovirheleikkaus tai lääkitys voi aiheuttaa silmien kuivumista. Silmiä kuivattavia lääkkeitä ovat muun muassa aknelääke isotretinoiini, useat antihistamiinit, beetasalpaajat, monet psyykenlääkkeet, nesteenpoistolääkkeet ja unilääkkeet sekä monet silmäpainelääkkeet.

Mistä tunnistan kuivat silmät?

Silmät ärtyvät kuivuessaan. Yleisiä oireita ovat punoitus, kirvely, roskan tunne, kutina, vetistys, polttelu, kuivuuden tunne, valonarkuus, väsyneet silmät ja näöntarkkuuden vaihtelut.

Silmä yrittää korjata tilannetta ikään kuin huuhtelemalla roskaa pois silmästä eli silmä voi vetistää kuivuuttaan. Vetinen kyynelneste ei kuitenkaan yksin korjaa ongelmaa, joten vaiva jatkuu.

Miten kuivasilmäisyys todetaan?

Silmälääkärin suorittamassa tutkimuksessa voidaan sekä todeta puutteellinen kyyneleritys että kuivuuden aiheuttamia muutoksia silmien pinnassa. Silmien kuivuus todetaan laittamalla imupaperiliuska luomen ja sidekalvon väliin ja seuraamalla paperin kostumisnopeutta.

Toisaalta kuivasilmäisyyttä ei välttämättä tarvitse todeta lääkärin tutkimuksessa, jos taustalla ei ole sairautta ja kuivuus pysyy kurissa itsehoidolla.

Miten kuivia silmiä hoidetaan?

Kuivien silmien hoidossa pyritään oireiden lievittymiseen. Vaiva tuskin paranee täysin koskaan.

  1. Vältä tilanteita, jotka pahentavat kuivuutta. Kiinnitä huomiota auton ja sisätilan ilmastointiin ja säädä puhallusta mahdollisuuksien mukaan pienemmälle. Ilmankostuttimesta voi olla apua etenkin talvisin.
  2. Käytä nestemäisiä tai geelimäisiä tippoja, jotka voitelevat silmän pintaa. Geelimäisellä tuotteella saa yleensä pitkäkestoisemman avun. Silmätippoja kannattaa käyttää etenkin ennaltaehkäisevästi eikä vasta oireiden alettua. Hankalissa oireissa voidaan käyttää myös voidemaista A-vitamiinipitoista voidetta yöksi lääkärin reseptillä.
  3. Omega 7 -kaksoistyrniöljykapselit helpottavat kuivuutta tutkitusti. Niistä saa apua myös limakalvojen ja ihon kuivuuteen.
  4. Silmälääkäri voi määrätä vaikeaan kuivasilmäisyyteen mietoja kortisonitippoja tai solusalpaajia. Toisinaan vaaditaan luomen reunan tulehduksen hoitoon antibioottia suun kautta ja luomien reunojen puhdistusta sekä niiden höyry- ja paineluhoitoa.
  5. Lääkärin asentamat kyyneltietulpat estävät kosteuden valumista pois silmän pinnasta. Tulppa laajenee kyynelkanavassa kyyneltiehyen kokoiseksi täyttäen kyynelkanavan tiiviisti. Tulpat sopivat kaikille, eivätkä aiheuta vierasesineen tuntemusta. Pysyvätkin kyyneltietulpat ovat poistettavissa kyyneltiehuuhtelulla eli kyseessä ei ole peruuttamaton toimenpide.

Lähteet: Silmälääkäriyhdistys, Terveyskirjasto, Terveystalo
Kuvitus: iStockphoto

Kommentoi tätä artikkelia

Tällä sivulla ei ole vielä kommentteja