Enterorokko on erittäin tarttuva virusinfektio
Tietoa | Lapset

Enterorokko on erittäin tarttuva virusinfektio

Enterorokko on virusinfektio, jossa on ihottumaa suussa, käsissä ja jalkapohjissa. Rokkoa esiintyy ennen kaikkea alle 10-vuotiailla lapsilla, se on erittäin tarttuva ja voi esiintyä pieninä epidemioina.


Julkaisupäivä: 4.10.2018
Kirjoittaja: Netlääkäri toimitus, Bonnier Business Forum Oy

Enterorokko on virusinfektio, jossa on ihottumaa suussa, käsissä ja jalkapohjissa, ja sitä kutsutaankin myös käsi-suu-jalkataudiksi. Sitä esiintyy etenkin alle 10-vuotiailla lapsilla, ja se on hyvin tarttuva. Ei ole epätavallista, että kaikki lapset tietyssä ympäristössä sairastuvat, esimerkiksi tarhassa. Rokko voi tarttua myös aikuisiin.

Enterorokon aiheuttaa jokin yli 60:stä tunnetusta enteroviruksesta. Sairaus on yleisin kesällä ja syksyllä.

Sairastettu tauti antaa elinikäisen immuniteetin infektion aiheuttaneelle virukselle. On mahdollista saada tauti uudelleen, jos se puhkeaa viruksen muiden varianttien aiheuttamana.

Sairaus tarttuu helposti

Sairaus tarttuu ennen kaikkea sen alkuvaiheessa, ennen kuin ihottuma näkyy ja sitten, kun rakkulat tulevat näkyviin. Diagnoosia ei voi tehdä ennen kuin rakkulat ovat näkyvissä. Se tarkoittaa, että kun diagnoosi on tehty, tartunta on useimmiten jo tapahtunut. Tämän takia ei koeta tarpeellisena pitää lapsia kotona poissa tarhasta tai koulusta rakkulavaiheessa. Lapset voivat olla tarhassa tai koulussa, ellei heillä ole yli 38 astetta kuumetta tai heikentynyt yleiskunto.

Tartunta tapahtuu sairastuneen syljen ja liman kosketuksen kautta. Toisin sanoen tartunta leviää yskiessä ja aivastaessa ja lähikosketuksessa. Tartunnan voi saada myös rakkulan sisällön välityksellä tai ulostekosketuksen kautta. Tiheä käsien pesu voi vähentää tartunnan leviämistä. 

Sairauden eteneminen

Lapsen tartunnasta kuluu 4–6 päivää sairauden puhkeamiseen. Kuume nousee ja yleensä tulee yleisiä oireita, kuten sairas olo ja heikentynyt ruokahalu. Sen jälkeen alkaa kurkkukipu ja pikkuhiljaa suun etuosan limakalvoille ja kieleen ilmestyy pieniä rakkuloita. Samanaikaisesti tai heti jälkeen ilmestyy yleensä arkoja nesterakkuloita kämmenselkään, mahdollisesti kämmeniin. Noin kolmasosalle kehittyy ihottumaa myös jalkoihin ja takapuolen alueelle. Rakkulat häviävät 1–2 viikon kuluessa.

Aikuisilla rakkulat voivat olla kovasti kutisevia. Jalkapohjien rakkulat voivat olla myös kivuliaita ja haitata kävelyä.

Suun ihottuma on poskien limakalvoilla ja kielessä, mutta voi levitä myös kitalakeen ja nielurisoihin. Yksittäisen rakkulan koko on 0,25 –1 cm. Rakkulat ovat usein arkoja, alkavat punaisena renkaana, josta pikkuhiljaa kehittyy pieni rakkula. Käsissä ja jaloissa iho saattaa myös olla punainen rakkuloiden ympärillä. Rakkulat voivat rikkoutua ja muodostaa pieniä haavaumia.

Joku voi havaita kynsimuutoksia muutama viikko infektion jälkeen, joko poikkisuuntaisina uurteina tai koko kynnen irtoamisena. Muutokset häviävät, kun uusi kynsi kasvaa tilalle.

Sairaus on vaaraton. Kuume häviää useimmiten 2–4 päivän kuluttua. Ihomuutokset parantuvat tavallisesti parin viikon kuluessa.

Miten enterorokkoa hoidetaan?

Tähän sairauteen ei ole olemassa tehokasta hoitoa. Syynä on virus, ja antibiootit eivät tehoa. Voi olla mahdollisesti perusteltua lievittää vaivoja kuumetta alentavalla lääkkeellä, esimerkiksi parasetamolilla tai ibuprofeenilla. Haaleat tai kylmät juomat voivat lievittää suuontelon kipua.

Kuvitus: iStockphoto