Aivoveritulppa aiheuttaa valtaosan aivohalvauksista – ikä lisää riskiä

Aivoveritulppa aiheuttaa valtaosan aivohalvauksista – ikä lisää riskiä

Aivohalvaukseen sairastuu Suomessa vuosittain noin 24 000 henkilöä, joista neljäsosa on työikäisiä. Valtaosan aivohalvauksista aiheuttaa aivoveritulppa, jonka hoito tulee aloittaa nopeasti.

Aivovaltimon veritulppa aiheuttaa noin 85 prosenttia aivohalvauksista. Tulppa estää verenkierron sille aivojen alueelle, josta valtimo normaalisti huolehtii. Tämä osa aivoista altistuu hapenpuutteelle, koska happi kulkeutuu aivoihin veren mukana.

Aivot voivat selvitä vain lyhyen aikaa ilman riittävää hapensaantia. Jos verenkierto ei palaudu, ne hermosolut, jotka eivät saa tarpeeksi happea, kuolevat.

Mikä aiheuttaa aivoveritulpan?

Aivoveritulpan riski kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän riskitekijöitä on.

Aivoveritulpan yleisimmät riskitekijät ovat

  • korkea verenpaine
  • tupakointi
  • diabetes, sekä tyypin 1 että tyypin 2 (aikuistyypin diabetes), varsinkin, jos sairaus on huonosti hallinnassa
  • tietyt sydänsairaudet, kuten krooninen sydämen rytmihäiriö, eteisvärinä ja akuutti sydäninfarkti. Näissä sairauksissa sydämeen voi tulla verihyytymiä, jotka irtoavat ja kulkeutuvat veren mukana aivoihin.
  • kaulavaltimoiden ahtautuminen. Joko siksi, että ahtauma on niin suuri, että verenkierto ei riitä, tai siksi että ahtaumasta irtoaa pieniä palasia, jotka kulkeutuvat veren mukana aivojen verisuoniin. Vaikeat, oireita aiheuttaneet ahtaumat voi olla tarpeen poistaa leikkauksella.
  • veren voimakkaasti kohonneet kolesteroliarvot, joita esiintyy esimerkiksi perinnöllisen korkean kolesterolin yhteydessä
  • aiempi aivohalvaus.

Edellä mainittujen lisäksi myös ikä ja suvussa yleiset sydän- ja verisuonitaudit ovat riskitekijöitä. Samoin vyötärölihavuus, epäterveellinen ruokavalio, vähäinen liikunta, alkoholi ja psykologiset tekijät, kuten stressi ja masennus lisäävät aivohalvauksen riskiä.

Aivoveritulppien syynä on lähes aina verisuonten kalkkeutuminen eli ahtautuminen (ateroskleroosi) aivan kuten sepelvaltimotaudissakin. Lähes kaikki edellä mainitut riskitekijät ovatkin sellaisia, jotka aiheuttavat ahtautumista tai ovat sen seuraus.

Mitkä ovat aivoveritulpan oireet?

Aivoveritulpassa on tavallista saada yhtäkkisiä oireita, kuten kehon toispuolinen halvaus tai tunnon menetys, puhe- tai ymmärtämisvaikeuksia tai vaikeuksia nähdä oikealle tai vasemmalle.

Vaikea yhtäkkinen huimaus, kahtena näkeminen, tasapaino-ongelmat ja nielemisvaikeudet ovat hieman harvinaisempia oireita, samoin päänsärky, pahoinvointi ja oksentelu.

Suurten vaurioiden yhteydessä aivoveritulppa voi vaikuttaa tajuntaan, jolloin esiintyy vaikeuksia pysyä hereillä tai jopa tajuttomuutta. Joskus sairastunut voi saada epileptisiä kohtauksia.

Mitä voi tehdä itse?

Jos on aihetta epäillä aivohalvausta, on mentävä välittömästi sairaalaan tai lähimpään päivystävään hoitopaikkaan, vaikka oireet menisivät ohitse. Ajalla on suuri merkitys, sillä nopea diagnoosi ja hoito voivat olla ennusteen kannalta ratkaisevia.

Aivohalvauksen estämiseksi on luonnollisesti pyrittävä välttämään mahdollisimman monia edellä mainituista riskitekijöistä. Tupakoida ei saa, ja verenpaineen voi mittauttaa säännöllisesti terveyskeskuksessa. Ruokavaliosta kannattaa myös vähentää tyydyttyneitä rasvoja.

Jos tuntee pitkään puristusta rinnassa tai sydämen syke on epäsäännöllinen, on hakeuduttava lääkäriin, koska oireiden syynä voi olla sydämen rytmihäiriö eteisvärinä.

Jos sairastaa diabetesta, on tärkeää hoitaa sitä mahdollisimman hyvin. Ylipainoa tulee välttää. Säännöllinen liikunta on erittäin suositeltavaa.

Vaikka pieni päivittäinen määrä alkoholia saattaa vähentää aivohalvauksen riskiä, on tärkeää välttää alkoholin liiallista kulutusta.

Miten lääkäri tekee diagnoosin?

Useimmiten diagnoosi tehdään aivojen tietokonetomografialla. Myös kliininen kuva ja neurologinen tutkimus voivat vahvistaa diagnoosin.

Miten aivoveritulppaa hoidetaan?

Sairaalaan on aina mentävä välittömästi kaikkina vuorokaudenaikoina, jos epäilee aivohalvausta. Näin on toimittava myös siinä tapauksessa, että oireet menevät ohi hetken kuluttua.

Aivohalvauksen oireiden hoitoon ei ole vakiintunutta menetelmää. Veritulppaa liuottava hoito, trombolyysi, on tehokas. Potilaan halvausoireiden, muiden sairauksien ja kotilääkkeiden sekä kuvauslöydöksen perusteella ratkaistaan, soveltuuko hän liuotushoitoon. Hoito on tehoton, jos oireiden alkamisesta on kulunut yli neljä tai viisi tuntia.

Uusimpana hoitomuotona on tarjolla valtimonsisäisen verihyytymän mekaaninen poisto tähystyksen avulla. Sitä voidaan käyttää, jos oireiden alkamisesta on aikaa alle kuusi tuntia, tukos sijaitsee suuressa valtimossa ja hoitomuoto muuten soveltuu potilaalle.

Parhaillaan tutkitaan myös lääkkeitä, jotka tekevät hermosoluista vähemmän herkkiä hapenpuutteelle, mutta kyse on hoitomuodosta, jota toistaiseksi annetaan vain lääketutkimuksissa.

Miten uusien veritulppien muodostuminen estetään?

Yleensä annetaan verta ohentavaa lääkettä, yleisimmin asetyylisalisyylihappoa. Vaihtoehtona on useita samankaltaisia ​​lääkkeitä, joita voidaan käyttää erikseen tai yhdessä asetyylisalisyylihapon kanssa. Myös statiinit ja verenpainetta alentavat lääkkeet sisältyvät normaaliin hoitoon.

Erikoistapauksissa, kuten sairastettaessa eteisvärinää, voi olla tarkoituksenmukaista käyttää toisenlaista verenohennuslääkettä, varfariinia, tai jotain uusista suun kautta otettavista antikoagulanteista. Varfariini on kuitenkin hoitomuoto, jota on seurattava säännöllisillä verikokeilla, jotta tiedetään, että annos on oikea.

Aivohalvauksen jälkeen aloitettu lääkitys on yleensä tarkoitettu pysyväksi, joten sitä ei lopeteta, ellei se aiheuta selvää haittaa. Myös suositeltujen elintapamuutosten tulisi olla pysyviä.

Miten jäljelle jääviä oireita kuntoutetaan?

Kuntoutus aloitetaan mahdollisimman pian, mieluiten jo sairastumispäivänä. Se alkaa neurologian osastolla tai erityisessä aivohalvausyksikössä ja päättyy erityisellä kuntoutusosastolla tai toisinaan esimerkiksi kotikuntoutukseen, jos tarvitaan pidempiaikaista kuntoutusta.

Kuntoutuksen aloittavat fysioterapeutti ja tarvittaessa muut ammattilaiset, kuten toimintaterapeutti, puheterapeutti ja neuropsykologi. Itse toteutettu päivittäinen aktiivinen harjoittelu on kuitenkin avainasemassa hyvän toipumisen kannalta. Harjoitteluohjeita saa omalta fysioterapeutilta.

Asiantuntijat: Per Rochat, apulaislääkäri, Palle Pedersen, ylilääkäri, Kenneth Pehrsson, dosentti ja sisätautien sekä kardiologian erikoislääkäri, karoliininen instituutti
Muut lähteet: Terveyskirjasto
Kuva: iStockphoto

Kommentoi tätä artikkelia

Tällä sivulla ei ole vielä kommentteja