Kuntoutus on tärkeä osa aivoverenkiertohäiriön hoitoa

Aivoverenkiertohäiriö aiheuttaa oireita, joista ainakin osa voi jäädä vaivaamaan potilasta jopa pysyvästi. Tyypillisiä oireita ovat esimerkiksi väsymys, käden puutuminen tai heikkous, suupielen heikkous ja puhumisen ja puheen ymmärtämisen vaikeus. Myös hahmotusvaikeudet ovat melko yleisiä.

Aivoverenkiertohäiriöpotilaiden kuntoutukseen erikoistunut neurologian erikoislääkäri Mika Koskinen Tampereen yliopistollisesta sairaalasta kertoo, miten hyvä kuntoutus tulisi järjestää.

Miten potilasta kuntoutetaan?

Aivoverenkiertohäiriön jälkeinen kuntoutus on tärkeä osa hoitoa, ja siinä harjoitellaan niitä toimintoja, jotka puuttuvat potilaalta kokonaan tai ovat sairastumisen takia heikentyneet. Tavallisesti kuntoutuksen painopiste on niissä toiminnoissa, jotka ovat potilaan itsenäisen pärjäämisen kannalta tärkeimpiä.

– Ensin voidaan harjoitella kävelyä fysioterapeutin ohjauksessa tuetun telineen avulla, seuraavaksi siirrytään rollaattoriin, sitten apuna voi olla pieni keppi ja lopulta kävelyä harjoitellaan ilman apuvälineitä. Samaan tapaan harjoitellaan myös käden toimintoja ensin isoilla kappaleilla, että saadaan käsi liikkeelle. Sitten siirrytään yhä pienempiin ja pienempiin liikkeisiin, jotta saadaan hienomotoriikka pelaamaan, Koskinen selittää.

– Puhumista harjoitellaan puhumalla. Ensin tarkistetaan, että potilas ymmärtää, mitä puhutaan käymällä läpi tietyt sanat, kuten ”kyllä” ja ”ei” ja pikkuhiljaa siirrytään aina vaikeampiin sisältöihin.

Kuntoutus on moniammatillista eli potilas tekee harjoitteita eri ammattilaisten kanssa: tiimiin voi kuulua esimerkiksi fysioterapeutti, toimintaterapeutti, puheterapeutti, neuropsykologi, sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja ja neurologi.

Sairaanhoitajan rooli korostuu silloin, kun potilas on liian sairas muuhun kuntoutukseen. Tällöin puhutaan kuntouttavasta hoitotyöstä, jossa harjoitellaan niitä asioita, joihin potilas pystyy, esimerkiksi toisella kädellä syömistä ja vessassa käymistä.

Millaisia asioita tulee huomioida kuntoutusta suunniteltaessa?

Kuntoutusta voidaan tarjota esimerkiksi kerran tai kaksi kertaa viikossa, mutta Koskinen painottaa, että kunnollinen kuntoutus tarkoittaa päivittäistä harjoittelua, mielellään kaksikin kertaa päivässä.

– Kuntoutus ei koskaan ole turhaa, mutta harvoista harjoituskerroista ei saa samanlaista hyötyä kuin, jos harjoitellaan usein ja säännöllisesti. Monessa tutkimuksessa on huomattu 40 tunnin kuntoutuksen raja, jonka jälkeen tilanne alkaa parantua. Sen jälkeen on sadan tunnin raja, jonka jälkeen tilanne alkaa usein olla jo aika hyvä. Jos kuntoutusta on kaksi kertaa viikossa, menee yli kaksi vuotta ennen kuin sadan tunnin raja saavutetaan. Jos kuntoutusta on kerran päivässä, aikaa kuluu reilut kolme kuukautta ja päästään myös parempiin lopputuloksiin.

Aivot ovat heti sairastumisen jälkeen muovautuvassa tilassa, jolloin paranemista tapahtuu helpommin tai jopa spontaanisti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kuntoutuksesta olisi hyötyä myös myöhemmässä vaiheessa. Jos potilaasta tai hänen läheisestään tuntuu siltä, että kuntoutusta on liian harvoin, Koskinen kehottaa keskustelemaan kuntoutuksen tarjoajan kanssa, ja kertomaan, että sitä tarvittaisiin enemmän.

Millaisia tuloksia kuntoutuksella voidaan saada aikaiseksi?

– Parhaimmillaan täysin toispuolihalvaantunut ihminen oppii muutaman viikon kuntoutuksen avulla uudestaan kävelemään ja puhumaan ja pääsee kotiin, missä pystyy elämään itsenäisesti.

Kuntoutuksen hyötyä ei voi arvioida ennalta, vaan Koskinen sanoo, että esimerkiksi 80-vuotias voi kuntoutua siinä, missä 20-vuotiaskin. Lopulliset tulokset nähdään vasta, kun säännöllinen kuntoutus on ohi ja yrittämättä on mahdotonta ennustaa, miten kuntoutus onnistuu.

Täysin oireettomaksi aivoverenkiertohäiriön jälkeen ei välttämättä voi palautua, sillä infarkti jättää aivoihin jälkensä. Esimerkiksi väsymystä voi esiintyä kuntoutuksesta huolimatta useita kuukausia tai jopa pysyvästi.

– Neljäsosa potilaista voi palautua sillä tavalla oireettomaksi, että arki sujuu ongelmitta: kävely onnistuu, puhe sujuu ja muisti toimii.

– Ennen ajateltiin, että kolme kuukautta on raja, jonka aikana kuntoutuksen pitäisi tapahtua ja sen jälkeen on turha jatkaa. Nykyään tiedetään, että tämä ei kyllä ihan pidä paikkaansa. Tietysti, jos kyseessä on potilas, jolta ei tule ulos edes yhtä sanaa, puhe voi jäädä heikoksi myös aktiivisen kuntoutuksen jälkeen.

Miten kuntoutuksen edistymistä mitataan?

Kuntoutuksen edistymiseen on kehitetty useita erilaisia mittareita, joista nykyään suositellaan käytettäväksi CRF-mittaria. Lausunnon tekeminen on CRF-mittaria noudattaen lääkärille työlästä ja siihen kuluu helposti tunti, mutta se antaa hyvän arvion potilaan tilanteesta.

– Ennen mitattiin esimerkiksi sitä, monenko kilon puristusvoima potilaalla on. CRF-mittarin etu on se, että se arvioi suoraan sitä, pärjääkö potilas arjessa, ei sitä, onko potilaan puristusvoima kaksi vai kolme kiloa.

Mitkä ovat tyypillisiä oireita, joista ei päästä eroon kuntoutuksella?

Moni potilas kokee pitkään sairastumisen jälkeen väsyvyyttä. Puhutun ymmärtäminen voi vaikeutua, ja jos moni puhuu ympärillä yhtä aikaa, potilas ei välttämättä ymmärrä puhutusta mitään. Kuntoutuksesta huolimatta toisen puolen raajoihin voi jäädä pientä kömpelyyttä.

Myös hahmottamisongelma eli neglect-oire voi vaivata. Neglect-oire tarkoittaa sitä, että yleensä kehon vasemman puolen huomioiminen on heikentynyt, esimerkiksi puolet ruokalautasesta voi jäädä syömättä.

On mahdollista, että potilaan persoonallisuus muuttuu esimerkiksi sairastumiseen liittyvästä masennuksesta johtuen. Persoonan muutos ei kuitenkaan ole tavallisin aivoverenkiertohäiriöön liittyvä oire. Lisäksi, kun potilas kuntoutuu, persoonallisuus voi palautua ennalleen.

Millaisia ongelmia kuntoutukseen liittyy?

Kunnollisen kuntoutuksen saaminen voi olla vaikeaa, eivätkä läheskään kaikki potilaat pääse kuntoutukseen silloin, kun pitäisi. Monessa paikassa vain työikäiset pääsevät aktiivikuntoutukseen ja eläkeikäiset jäävät oman onnensa nojaan. Myös oireen hankaluus voi vaikeuttaa kuntoutukseen pääsyä.

– Päätetään jo etukäteen, että oire on liian vaikea kuntoutettavaksi. Ennuste on itseään toteuttava, sillä kuntoutumisesta ei tosiaan tule mitään, kun ei hoideta.

Kuntoutusta järjestetään hajautuneesti jokaisessa sairaanhoitopiirissä. Koskinen on kuitenkin sitä mieltä, että kuntoutuksessa saataisiin aikaan huomattavasti parempia tuloksia, jos se olisi keskittynyt tiettyyn yksikköön.

– Eihän kukaan myöskään operoi kaikkia elimiä samassa paikassa, vaan yksi operoi polvet ja toinen silmät. Kuntoutukseen tarvittaisiin samalla tavalla erikoisosaamista.

Jäävätkö jotkin osa-alueet kuntoutuksessa liian vähälle huomiolle?

Kielellisten toimintojen häiriö eli afasia on yleinen aivoverenkiertohäiriön aiheuttama oire, joka jää Koskisen mukaan usein liian vähälle huomiolle.

– Koko Suomessa on liian vähän puheterapeutteja, joten afasia saattaa jäädä täysin huomiotta. Kun mietitään potilaita, jotka eivät pysty ilmaisemaan, että täytyy päästä vessaan tai että heillä on nälkä, ollaan kyllä aika vaikeassa tilanteessa. Kyseessä ei ole mikään hienosäätö.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Aivoliiton kanssa.

Kuvitus: iStockphoto