Vuosikymmeniä tupakoinut Ann-Sofie: Pillerit ja porkkanat auttoivat tumppaamaan
Potilastapaukset | Nikotiinituotteet |

Vuosikymmeniä tupakoinut Ann-Sofie: Pillerit ja porkkanat auttoivat tumppaamaan

Tupakoinnin lopettaminen ei ole helppo juttu, sen tietää jokainen, joka on sitä yrittänyt. Pitkään tupakoineet Ann-Sofie ja Suzanne kertovat, miten he onnistuivat.

Sitkeyden, vieroituspillereiden ja ison porkkananipun avulla voi onnistua tumppaamaan viimeisen kerran. Sen todistavat Ann-Sofie ja Susanne, jotka molemmat onnistuivat lopettamaan lopullisesti monen vuoden tupakoinnin jälkeen.

– Tuntui kiusalliselta, kun tiesi tupakoinnin vaarat, Susanne sanoo.

Susanne alkoi tupakoida jo 12-vuotiaana. Vaikka ensimmäiset sauhut saivat hänet melkein oksentamaan, hän jäi pian koukkuun tupakointiin. Susannella ei ollut aikomustakaan luopua tupakoinnista, ennen kuin hän eräänä päivänä mietti viisikymmenvuotispäiväänsä ja tajusi yhtäkkiä, ettei hän todellakaan halua, että tupakointi on osa hänen elämäänsä vielä viisikymppisten jälkeenkin.

Koska syntymäpäiviin oli vielä muutama vuosi aikaa, Susanne alkoi valmistautua lopettamiseen henkisesti. Kun päivä lopulta koitti, Susanne ryhtyi käyttämään vieroitukseen tarkoitettua lääkettä.

– Jo muutaman päivän kuluttua tunsin, ettei minun tehnyt enää mieli tupakkaa samalla tavalla, ja vaikutus kestää vieläkin.

Eri tavat toimivat eri ihmisille

Tehostaakseen lääkkeen vaikutusta Susanne luopui kaikista tavoista, jotka hän oli aiemmin liittänyt tupakointiin. Savuketta, joka oli maistunut erityisen hyvältä aamukahvin jälkeen, ei tarvittu, kun Susanne vaihtoi kahvin teehen.

Ann-Sofie Adermarkilla oli toisenlainen strategia. Kun Ann-Sofie päätti lopettaa tupakoinnin, hän ei halunnut yhtäkkiä luopua pienestä arjen stressin katkaisevasta hengähdystauosta, jota tupakkatauko merkitsi. Niinpä hän antoi itselleen luvan mennä ulos ja istuutua rappuselle – mutta savukkeen ja sytkärin sijaan hänellä oli mukanaan porkkana.

– Näytin varmasti tosi typerältä, mutta en välittänyt, koska se toimi minulle. Nakersin porkkanoita useita kuukausia, hän kertoo. 

Lähellä langeta kiusaukseen

Ann-Sofie oli tupakoinut puolet elämästään, kun hän päätti lopettaa silmien ummistamisen tupakoinnin haitallisilta vaikutuksilta ja tumpata lopullisesti. Nyt hän on ollut tupakoimatta yli viisitoista vuotta, mutta edelleen hänen on oltava varovainen, ettei hän sorru. Muutaman kerran se on ollut todella lähellä.

– Seisoin tupakka suupielessä ja olin aikeissa sytyttää sen, kun ystäväni nappasi sen pois ja sanoi: "Ethän sinä polta!" Jos hän ei olisi ollut paikalla, olisin aloittanut uudelleen. Minulle on siis ollut erittäin tärkeää saada tukea ystäviltä ja perheeltä, hän sanoo.

Hajuaisti parani lopettamisen jälkeen

Ann-Sofie ja Susanne ovat sitä mieltä, että päätös tumpata lopullisesti on yksi heidän elämänsä parhaista päätöksistä.

– Haistan tuoksuja, joita en ole huomannut moneen vuoteen. Ensimmäinen ajatukseni tupakoinnin lopettamisen jälkeen oli, että luonto tuoksui samalta kuin silloin, kun olin lapsena isoäidin luona eläinten ja heinien keskellä. Tiedän, että keuhkoni ovat huomattavasti puhtaammat nyt, kuin ollessani tupakoitsija ja siitä olen todella iloinen, Ann-Sofie kertoo.

– En saa pyyhittyä pois niitä 38 vuotta, jotka tupakoin, joten on selvää, että terveyteni on kärsinyt. Tuntuu kuitenkin todella hyvältä, että olen tehnyt voitavani, jotta pysyn vanhana terveenä. Nykyisin käytän osan aiemmin tupakkaan laittamastani rahasta luomuruokaan. Haluan hyvittää keholleni kaiken, mille altistin sen aiemmin, Susanne sanoo.

Toimittaja: Anna-Cajsa Torkelsson
Kuvitus: iStockphoto

 

Kommentoi tätä artikkelia

  • Avatar Hannu Aaltonen 2019-01-15 21:43 (6 vuotta lähtien)

    Hyviä keinoja joilla muuttaa elämän tapoja ja tottumuksia