Itse tehty hengityssuojain pelasti Pauliinan pyöräilyharrastuksen: ”Urheilu on henkireikä”
Potilastapaukset | Allergia ja astma |

Itse tehty hengityssuojain pelasti Pauliinan pyöräilyharrastuksen: ”Urheilu on henkireikä”

Pauliina Sandbäck pyöräilee vuosittain lähes 3 000 kilometriä. Kaksi vuotta sitten puhjennut vaikea astma oli vähällä lopettaa rakkaan harrastuksen kuin seinään.


Julkaisupäivä: 8.4.2019
Kirjoittaja: Maaret Tiensuu

Helsinkiläinen Pauliina Sandbäck, 37, alkoi olla keväällä 2018 epätoivoinen. Vuotta aiemmin puhjennut vaikea astma ja allergia aiheuttivat ulkoilmassa niin vaikeita hengitysoireita, että innokas urheilija jäi kotinsa vangiksi maaliskuusta marraskuuhun. Kevään runsas katupöly pahensi oireita, samoin siitepöly ja homeitiöt.

– Ei tällaisia hengitysongelmia tullut edes ajateltua ennen kuin aloin itse oireilla. Meinasin jo myydä pyöräni, kun en voinut olla ulkona.

pauliina sandback

Ratkaisuksi Pauliina päätti kokeilla hengityssuojainta, jollaisen hän kevään tullen hankkikin toiveikkaana kokeiluun. Ensimmäinen testattu suojain heikensi uloshengitystä, joten Pauliina päätti kokeilla suojainta, jossa on kaksi venttiiliä: yksi sisäänhengitykselle ja toinen uloshengitykselle. Tämäkään suodatin ei ollut hyvä, sillä se sai kasvot hikoilemaan, eikä hengityskään kulkenut tarpeeksi hyvin urheilua ajatellen.

Lisäksi hengityssuojaimen käyttö oli Pauliinan mukaan hankalaa, kun sitä sai olla jatkuvasti irrottamassa ja kiinnittämässä uudelleen. Se myös herätti muissa ulkoilijoissa voimakkaitakin reaktioita.

– Lapset selvästi pelkäsivät hengitysmaskia, ja katsoivat minua kauhistuneina.

Ikkunansuodatin toi avun

Pauliina yritti tarmokkaasti etsiä internetistä hengityssuojainta, jonka avulla astmaatikkokin voisi urheilla. Kun etsinnät vetivät vesiperän, Pauliina muisti ikkunansuodatinkankaan, ja hänellä välähti: kangas on tarkoitettu siitepölyn ja muiden epäpuhtauksien suodattamiseen, joten toimisikohan se myös itse tehdyssä hengityssuojaimessa? Pauliina valitsi kokeiluun trikookankaan, jonka sisäpuolelle hän ompeli suukaistaleen ikkunansuodattimesta. Hintaa yhdelle suojaimelle tuli euron verran.

pauliina sandback3Pauliina on esitellyt keksintönsä Facebookin astmaryhmässä, missä se on saanut innostusta osakseen. Pauliina kuitenkin harmittelee, että kovin moni ei kehtaa kulkea suojain kasvoillaan.

Pyörätesti paljasti pian totuuden: suojain oli hengittävä eli kasvot eivät hikoilleet, ja mikä tärkeintä happi kulki ja hengittäminen sujui vaivattomasti.

– Trikookankaasta tehty maski ei herätä niin paljon huomiota, ja kankaan voi vaihtaa mielensä mukaan. Jotkut katsovat pitkään, mutta poljen paljon mieluummin kuin mietin, mitä muut ajattelevat. Ihaninta tässä on, että voin urheilla nyt ihan samaan tapaan kuin ennen sairastumista.

Toinen vaihtoehto Pauliinalle olisi ollut moottoroitu urheiluun tarkoitettu hengityssuojain, mutta trikoinen suoja tuntuu käytössä huomattavasti helpommalta. Sen vetää nopeasti kasvoille ja tarvittaessa alas.

Pauliina vaihtaa suodattimen viikon tai kahden välein riippuen pölyn ja allergeenien määrästä. Suojaimen avulla Pauliina pystyy urheilemaan, ja pyörän selässä kertyykin noin sata kilometriä viikossa.

– Keuhkoni ovat niin vaurioituneet, että astma pahenee kaikesta pölystä. Urheilu on minulle henkireikä, ja halusin pystyä pyöräilemään astmasta huolimatta. Hengityssuojaimen avulla myös astman pahenemisvaiheet ovat harventuneet, astma paheni vain muutaman kerran viime kevään aikana.

Kommentoi tätä artikkelia

  • Avatar Ulla Paakki 2019-04-9 11:21 (7 months lähtien)

    Mulla sama ongelma ,en voi käyttää suojaimia kosketusallergian takia ja astma paha,tuota en ole vielä kokeillut ,mutta nyt sen teen :) Kiitos vinkistä!