Mitä ovat päänsärkypäiväkirja ja päänsärkypassi?
Päänsärkypäiväkirja ja -passi ovat migreeniä sairastavan apuvälineitä. Jos sairastat migreeniä, niihin kannattaa tutustua.
Päänsärkypäiväkirjan avulla seurataan päänsärkykohtausten toistuvuutta ja oireita. Saatavilla on hieman toisistaan eroavia päiväkirjoja, joita voi ladata esimerkiksi Migreeniyhdistyksen tai Terveyskylän sivuilta.
Saitko RSV-diagnoosin?
Oletko yli 60-vuotias? Sairastuitko RSV-infektioon? Millaisen sairauden RSV aiheutti sinulle tai läheisellesi? Olemme kiinnostuneita kuulemaan sinun tai läheisesi kokemuksista.
Pääpiirteissään päiväkirjaan merkitään kohtaus, sen voimakkuus, oireet kuten pahoinvointi tai oksentaminen ja käytetyt lääkkeet. Siihen merkitään myös mahdollisten kuukautisten alkamispäivä. Päiväkirjassa saattaa olla tilaa myös lisätiedoille.
Päänsärkypäiväkirja on hyvä työkalu omaan käyttöön kohtausten seuraamiseen, mutta se kannattaa ottaa mukaan myös lääkärikäynnille. Siitä on apua niin migreenin diagnosoimisessa kuin esimerkiksi lääkityksen toimivuuden seuraamisessakin. Päiväkirja antaa konkreettista dataa kohtausten toistumisesta, sillä niitä ei välttämättä muuten muista kovin tarkkaan jälkikäteen.
Päänsärkypassi antaa tietoa hoitohenkilökunnalle
Päänsärkypassi on kortti, josta käy ilmi, että sen kantajalla on vaikea pään alueen kipusairaus, joka voi aiheuttaa esimerkiksi puheen epäselvyyttä tai tasapainohäiriöitä. Tämä on tärkeää tietoa esimerkiksi sairaanhoitohenkilökunnalle.
Päänsärkypassi kannattaa pitää aina mukana esimerkiksi Kela-kortin yhteydessä. Sen voi tilata maksutta Migreeniyhdistyksen verkkosivuilta.
Kuvitus: Shutterstock
-
Mistä apu migreeniin, jonka estohoito on aiemmin epäonnistunut?
Migreenin estohoidossa on aiemmin turvauduttu lääkkeisiin, joiden teho on jäänyt osalle riittämättömäksi. Nyt avuksi ovat tulleet biologiset estohoidot, joista osa vaikeasta migreenistä kärsivistä on saanut avun.
-
Migreenin estohoito koetaan riittämättömäksi
-
Vaikea migreeni ajoi vertaistuen pariin: ”Ryhmässä vallitsee sanaton ymmärrys”
Satu ja Marja-Liisa vetävät migreenipotilaiden vertaistukiryhmiä. He kertovat saaneensa voimaa arkeensa, ja kannustavat muitakin hakeutumaan vertaistuen pariin.
-
Aurallinen migreeni ja hormonit: millainen ehkäisy sopii? Entä hormonikorvaushoito?
Aurallinen migreeni luo haasteita hormonivalmisteiden käyttöön. Auralliseen migreeniin liittyy suurentunut aivoinfarktiriski.