Allergiaa aiheuttavat ruoka-aineet

Oletko perinyt taipumuksen allergiaan?

Allergia tarkoittaa sitä, että elimistössä on vasta-aineita tai herkistyneitä valkosoluja allergiaa aiheuttavaa ainetta, allergeenia kohtaan.

Allergiassa kehon immuuni- eli puolustusjärjestelmä alkaa muodostaa vasta-aineita joitain sellaisia aineita kohtaan, joita muut ihmiset sietävät.

Nopeat ja hitaat allergiat

Allergiat jaetaan kahteen päätyyppiin, nopeisiin ja hitaisiin allergioihin. Nopeassa allergiassa oireet alkavat minuuteissa tai kymmenissä minuuteissa siitä, kun allergiaa aiheuttava aine on joutunut elimistöön. Nopeaa allergiaa sanotaan atooppiseksi allergiaksi. Ne ovat yleistyneet nopeasti 1950-luvulta lähtien.

Taipumus niihin on perinnöllistä ja tällä hetkellä nuorista aikuisista 40–45 % on herkistynyt siitepölyille, eläimille tai ruoka-aineille. Vuosituhannen vaihteen tienoilla allergisten ihmisten määrä on kuitenkin kääntynyt laskuuun tai ainakin pysähtynyt Euroopassa.

Kun allergian aiheuttaja, allergeeni, reagoi vasta-aineiden kanssa syöttösolun pinnassa, syöttösolusta vapautuu histamiinia ja muita verisuoniin vaikuttavia ja tulehdussoluja paikalle kutsuvia aineita. Seurauksena on kohde-elimestä riippuen

1. kutina
2. nokkosihottuma
3. allerginen nuha
4. allerginen silmätulehdus
5. allerginen astma
6. atooppinen ekseema
7. ruoka-allergiasta johtuvia vatsavaivoja tai anafylaktinen reaktio
8. anafylaktinen reaktio (äkillinen yliherkkyysreaktio).

Hitaassa allergiassa ensioireet ilmenevät vasta tuntien, joskus muutaman päivän kuluttua altistumisesta. Taipumus nopeisiin allergioihin on perinnöllistä.
Suurin osa hitaasta allergiasta on kosketusallergiaa. Noin kymmenesosa nuorista naisista noin 2 prosenttia miehistä on herkistynyt nikkelille. Kulta-allergiaa on kymmenellä prosentilla naisista ja yhdellä prosentilla miehistä. Muita yleisiä kosketusallergeeneja ovat esimerkiksi hajusteet ja kumikemikaalit.

Kosketusallergian kehittyminen kestää viikkoja, usein jopa vuosia. Allerginen kosketusekseema ilmenee allergeenin kosketuskohdalla kutinana, punoituksena, hilseilynä ja lievänä turvotuksena. Kosketusallergiaa tutkitaan lapputestillä.

Toimittaja: Lotta Laine
Lähde: Terveyskirjasto
Kuvitus: iStockphoto

Kommentoi tätä artikkelia

Tällä sivulla ei ole vielä kommentteja