Osteoporoosin hoito: Ravitsemus kuntoon
Tietoa | Osteoporoosi

Osteoporoosin hoito: Ravitsemus kuntoon

Osteoporoosia sairastavan tulee huolehtia riittävästä ravintoaineiden saannista. Ravinnosta on saatava riittävästi kalsiumia, D-vitamiinia ja proteiinia. Lääkärin kanssa voi myös keskustella ravintolisän tarpeesta.

Näin osteoporoosi vaikuttaa ravintoaineiden tarpeeseen:

  1. Kalsium antaa luille niiden lujuuden. Osteoporoosia sairastavan tulisi saada ravinnosta 1000–1500 mg kalsiumia päivittäin, kun muutoin aikuisten saantisuositus on 800 mg. Glukokortikoidihoidon aikana kalsiumin tarve on vielä korkeampi, noin 2000 mg eli kaksi grammaa vuorokaudessa. Esimerkiksi yksi maitolasi sisältää 200 mg kalsiumia, 2–3 ohutta siivua juustoa sisältää 200 mg kalsiumia, ½ dl manteleita sisältää 100 mg kalsiumia ja 200 g parsakaalia sisältää 100 mg kalsiumia. Monipuolinen ruokavalio sisältää sellaisenaan noin 350 mg kalsiumia.
  2. D-vitamiini auttaa kalsiumia imeytymään ja tukee kudoksen uusiutumista. Osteoporoosia sairastavan henkilökohtainen D-vitamiiniannos tulee määrittää D-vitamiinitason mittauksen perusteella. Veren suositeltava D-vitamiinipitoisuus on 75–120 nanomoolia litrassa (nmol/l). D-vitamiinia muodostuu ihossa auringonvalon vaikutuksesta. Hyviä D-vitamiinin lähteitä ravinnossa ovat esimerkiksi kala, sienet ja D-vitamiinilla täydennetyt maitotuotteet, mutta yleensä rinnalle tarvitaan myös D-vitamiinilisä.
  3. Proteiinia tarvitaan lihaksiston ja luuston kasvuun ja uusiutumiseen ja se vaikuttaa lisäksi D-vitamiinin aktivoitumiseen. Aikuisten, myös osteoporoosia sairastavien, pitäisi saada proteiinia vuorokauden aikana keskimäärin 1,3 grammaa per painokilo ja sitä kannattaa nauttia jokaisella aterialla. Hyviä proteiinin lähteitä ovat esimerkiksi kana, kala, liha, kasviproteiinilähteet kuten palkokasvit, nyhtökaura ja härkis sekä maitotuotteet.

Ylös ja liikkeelle

luustoliitto logo3Säännöllinen liikunta ja kaatumisten ehkäisy ovat ravitsemuksen ohella tärkeä osa osteoporoosin hoitoa. Kannattaa valita erityisesti sellaisia lajeja, jotka kuormittavat luustoa monipuolisesti. Kaatumisten ja murtumien ehkäisemiseen suositellaan lihaskuntoa ja tasapainoa kehittävää liikuntaa, mutta voimakkaita vartalon koukistus- ja kiertoliikkeitä on hyvä välttää.

– Voimaharjoittelun vaikutus on erityisen suuri, sillä glukokortikoidihoito aiheuttaa lihaskatoa, samoin osteoporoosi kehittyessään, sanoo HUS:n endokrinologian ylilääkäri ja sisätautien, endokrinologian ja geriatrian erikoislääkäri Leo Niskanen.

Lihaskato altistaa kaatumisille, jolloin myös murtumariski suurenee. Osteoporoosia sairastaville suositellaankin selän lihasten vahvistamiseen ja ryhdin parantamiseen vastusharjoitteita esimerkiksi vastusnauhalla tehtynä.

Seuranta paljastaa hoidon tarpeen

– Glukokortikoidihoito vaarantaa erityisesti nikamat. Tavallinen lanne- tai selkäranka-alueen röntgenkuva voi tällöin olla parempi tapa muutosten toteamiseen kuin luuntiheysmittaus DEXA-laitteella. Myös pituuden seuranta on hyvä keino seurata muutoksia, Niskanen sanoo.

Joissain tapauksissa voi olla, että ravinnon ja liikunnan rinnalle tarvitaan luulääke. Tällöin täytyy myös tutkia, tulisiko lääkehoitoa jatkaa vielä glukokortikoidihoidon päätyttyä.

Muut lähteet ja lisätietoa: Luustoliitto: Osteoporoosin omahoito, Osteoporoosin Käypä hoidon potilasversio, UKK-instituutti: Luuliikuntasuositus
Kuvitus: iStockphoto

Yhteistyössä Luustoliitto