Nivelpsoriaasi oireilee neljällä eri tavalla
Tietoa | Nivelpsoriaasi

Nivelpsoriaasi oireilee neljällä eri tavalla

Psoriaasia sairastaa noin kaksi prosenttia suomalaisista, heistä noin seitsemällä prosentilla on myös niveltulehdus. Mitä vaikeampi ihopsoriaasi on, sitä todennäköisemmin nivelpsoriaasi kehittyy. 

Nivelpsoriaasin erottaa nivelreumasta se, että nivelreuman oireet ovat yleensä symmetriset, nivelpsoriaasissa epäsymmetriset. Nivelpsoriaasissa yksittäinen sormi voi oireilla, kun nivelreumassa usein vasen ja oikea käsi oirehtivat samankaltaisesti.

Nivelpsoriaasi jaotellaan neljään eri tautimuotoon

Näistä ensimmäinen on tulehtunut kärkinivel raajassa. Jos psoriaasia sairastavalla on arka, kipeä, punoittava, lämmin tai liikearka nivel, nivelpsoriaasiepäily syntyy herkästi. Toinen muoto on moniniveltulehdus,  jossa nivelreumasta poiketen on lähes aina kärkinivelten oireita.

Kolmas muoto on muutaman harvan, isomman nivelen tulehdus. Esimerkiksi vain toinen polvi on tulehtunut.

Neljäs muoto muistuttaa selkärankareumaa. Tällöin oireena voi olla tulehdus nikamassa tai risti-suoliluussa tai aristusta missä tahansa selkärangan osassa. Sitä esiintyy pääasiassa niillä, joilla on periytyvänä riskitekijänä HLA-B27-antigeeni.

Nivelpsoriaasiin voi kuulua oireena tulehduksesta myös  se, että sormet tai varpaat turpoavat niin, että ne muuttuvat ulkonäöltään makkaramaisiksi. Myös kantapää tai akillesjänne voi tulehtua.

Tutkimukset

Tulehduksen merkkinä on veren laskon ja CRP:n kohoaminen. Nivelpsoriaasissa ne voivat olla normaalitkin. Erotuksena nivelreumasta edellytetään yleensä, että potilaan veressä ei ole reumatekijää. Tietysti samanaikainen nivelreuman ja nivelpsoriaasin sairastaminen on mahdollista.

Nivelten röntgenkuvissa nähdään samantapaisia nivelten syöpymiä kuin nivelreumassa. Nivelpsoriaasille ominaisia ovat kärkinivelten syöpymät. Sormien tai varpaiden laajat tuhoutumat, jotka tekevät sormista aivan käyttökelvottomia, ovat harvinaisia.

Diagnoosi

Reumatologi on paras apu tulkitsemaan nivelpsoriaasin oireita.  Aina reumasairauksien toisistaan erottaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Nivelpsoriaasi voi oirehtia ihottumana, joka voi olla lievää tai rajoittua pelkästään kynsiin. Ihottumaa ei aina kuitenkaan esiinny.

Diagnoosi nivelpsoriaasista annetaan sen perusteella, onko psoriasisihottuman lisäksi tyypillisiä niveloireita.

Hoidot

Mikäli ihottumaa esiintyy, on sen hoito tärkeää, sillä sen parantuessa myös niveloireet voivat rauhoittua. Auringonvalo parantaa ihottumaa, ja lievittää niveloireita.

Aina niveloireet eivät kuitenkaan seuraa ihottuman kehitystä. Niveloireiden keskeinen perushoito on nivelten ja lihasten kunnon ylläpito. Ohjattua kuntoutusta tarvitaan myös usein.

Lääkkeet

Lieviin kipuoireisiin riittää usein parasetamoli tai tulehduskipulääke. Jos niveltulehdus pitkittyy tai röntgenkuvissa nähdään nivelmuutoksia, käytetään hoitona osaksi samoja lääkkeitä kuin nivelreumassa.

Metotreksaatti tehoaa ihottumaan ja on nivelpsoriaasin hoitona ilmeisesti parempikin kuin nivelreumassa. Vastaava lääke on uudempi leflunomidi. Lievässä nivelpsoriaasissa voi joskus kokeilla sulfasalatsiinia. Syklosporiini sopii sekä vaikean ihottuman että niveltulehduksen hoidoksi.

Kortisonivalmisteita pyritään välttämään, mutta turvonneiden nivelten hoidoksi kortisonipistokset sopivat. Tuhoutuneiden nivelten leikkaushoidossa turvaudutaan tavallisesti jäykistys- tai tekonivelleikkaukseen.

Sekä nivel- että ihopsoriaasin tehokkain hoitokeino ovat biologiset reumalääkkeet. Suosituimpia ovat olleet TNF-salpaajat, mutta useita muitakin biologisia lääkkeitä on käytettävissä. Niiden tulehdusta rauhoittava vaikutus on nopea. Haittana on annostelu pistoksina, mutta potilas voi antaa ne itse. Biologiset lääkkeet ovat hinnaltaan kalliimpia kuin perinteiset nivelreuman hoitoon käytetyt lääkkeet.

Uutena nivelpsoriaasiin tehoavana lääkkeenä on käytettävissä apremilasti, jota otetaan päivittäin suun kautta.

Nivelpsoriaasin kehittymistä on hyvä seurata, jotta löydetään oikeanlainen hoitomuoto kullekin potilaalle. 

Ennuste

Nivelpsoriaasi on lievempi tauti kuin nivelreuma. Pitkällä aikavälillä ennuste on useimmilla melko hyvä. Varhaisvaiheessa lääkehoidot ovat tehokkaimmillaan.

Työkyvyn menetys on harvinaista. Hoitamattomana nivelpsoriaasi voi kuitenkin johtaa nivelten tuhoutumiseen tai selkärangan jäykistymiseen.

Lähteet: Terveyskirjasto ja Reumaliitto
Kuvitus: iStockphoto