Keuhkosyöpä on maailman yleisin syöpä – valtaosa tapauksista tupakan aiheuttamia
Tietoa | Keuhkosyöpä

Keuhkosyöpä on maailman yleisin syöpä – valtaosa tapauksista tupakan aiheuttamia

Keuhkosyöpä on maailman yleisin syöpä. Suomessa se on kuitenkin toiseksi yleisin syöpä miehillä ja naisilla neljänneksi yleisin syöpämuoto. 

Vuonna 2014 Suomessa todettiin miehillä 1 679 ja naisilla 937 uutta keuhkosyöpätapausta Suomessa. 1970-luvulta lähtien se on selvästi vähentynyt tupakoinnin vähentymisen myötä. Naiset sen sijaan sairastuvat  siihen enemmän, koska heidän tupakointinsa on yleistynyt.

Tupakansavu  on keuhkojen pahin vihollinen ja suurin syy siihen, miksi keuhkosyöpätapausten määrä maailmassa on kasvanut merkittävästi viimeisten 50 vuoden aikana. 

Keuhkosyövän syyt

90 prosenttia keuhkosyövistä on seurausta tupakasta, josta löytyy lukuisia keuhkosyöpää aiheuttavia yhdisteitä. Vaikka tupakoitsijat voivat saada 15–30 kertaa herkemmin keuhkosyövän, 15 prosenttia keuhkosyöpään sairastuneista ei ole koskaan tupakoinut.  

Oireet

Keuhkosyöpä on sairaus, joka tulee usein hiipien. Kun oireita alkaa ilmetä, ne ovat usein yleisiä ja epämääräisiä, kuten yskä, väsymys, ruokahaluttomuus ja laihtuminen. Siksi sairautta ei yleensä pysty enää parantamaan, kun diagnoosi on tehty.

Diagnoosi

Diagnoosi tehdään yleensä keuhkoröntgenkuvalla ja/tai tietokonetomografialla. Näitä menetelmiä voidaan täydentää bronkoskopialla, jossa henkitorvi ja keuhkoputki tähystetään instrumentin avulla. Toimenpiteen yhteydessä voidaan myös ottaa solunäytteitä. Yleensä tutkitaan myös ysköksiä, joista etsitään syöpäsoluja.

Hoito

Keuhkosyöpää hoidetaan leikkauksella, sädehoidolla tai solumyrkyllä. Leikkauksessa poistetaan syöpäkasvain ja osa sairasta keuhkoa.

Hyviä neuvoja

Vaikka tauti tulee usein salakavalasti, on olemassa oireita ja merkkejä, joiden pitäisi antaa aihetta epäillä keuhkosyöpää. Mitä varhaisemmin diagnoosi tehdään, sitä paremmat mahdollisuudet on onnistuneeseen hoitoon – aivan kuten muidenkin syöpämuotojen kohdalla.

  • Jos yskit pieniä kokkareita tuoretta verta tai verensekaista limaa, hakeudu lääkäriin.
  • Kannattaa olla tarkkaavainen myös siinä tapauksessa, että sairastut toistuvasti keuhkokuumeeseen tai keuhkoputkentulehduksiin (bronkiitti) eikä sinulla ole aiemmin ollut taipumusta keuhkosairauksiin.
  • Myös jos sinulla on huono ruokahalu, olet aiheettomasti väsynyt, laihdut tahtomattasi tai olet selvästi hengästynyt, sinun täytyy mennä lääkäriin.
  • Voit itse vähentää riskiä sairastua keuhkosyöpään. Ei ole epäilystäkään siitä, että tupakointi lisää riskiä. Kaikista keuhkosyöpää sairastavista 90 prosenttia on tupakoitsijoita.

Koskaan ei ole liian myöhäistä lopettaa tupakointia

Koskaan ei ole liian myöhäistä lopettaa tupakointia, sillä sairauden kehittymisessä suurin merkitys on sillä kokonaisajalla, jonka keuhkot ovat altistuneena savulle. Mitä enemmän vuosia menee ilman tupakkaa, sitä suurempi mahdollisuus on, että et koskaan sairastu keuhkosyöpään.

Asiantuntija: Håkan Mellstedt, professori ja yilääkäri, Karoliininen yliopistosairaala,
Päivittänyt: Magnus Bäcklund, onkologi ja ylilääkäri, Sophiahemmetin ja Karoliinisen instituutin Christinaklinikka 
Toimittaja: Lotta Laine
Kuvitus: iStockphoto