Epileptinen kohtaus voi olla merkki aivokasvaimesta
Tietoa | Aivosyöpä

Epileptinen kohtaus voi olla merkki aivokasvaimesta

Pitkään jatkuneen päänsäryn perusteella syntyvä epäily aivoissa piilevästä kasvaimesta on usein turha. Aikuisten kohdalla havaituista kasvaimista vain viidessä prosentissa tapauksista esiintyy päänsärkyä.


Julkaisupäivä: 6.6.2019
Kirjoittaja: Netlääkäri toimitus, Bonnier Business Forum Oy

Tietoa:

  • Kasvaimet ovat kasaantuneita soluja, jotka jakaantuvat ja kasvavat normaalikudosta nopeammin.
  • Oireet vaihtelevat riippuen siitä, missä kohdassa aivoja kasvain sijaitsee.
  • Useimmat aivokasvaimen oireet johtuvat aivojen lisääntyneestä paineesta ja normaalin aivokudoksen tuhoutumisesta.
  • Varmaa syytä aivokasvaimien syntymiselle ei tänäkään päivänä tiedetä, mutta sekä perintö- että ympäristötekijöillä näyttää olevan merkitystä.
  • Sikäli kuin mahdollista, sairaus pyritään parantamaan hoitojen avulla.
  • Hoitomenetelmät ovat leikkaus, sädehoito ja/tai solunsalpaajat.

Mistä tunnistaa aivokasvaimen?

Aivokasvain on aivoihin syntyvä kasvain. Kasvaimet ovat kasaantuneita soluja, jotka jakaantuvat ja kasvavat normaalikudosta nopeammin. Kasvaimia, jotka ovat levinneet aivoihin muista kehon osista, ei käsitellä tässä yhteydessä.

Oireet vaihtelevat riippuen siitä, missä kohdassa aivoja kasvain sijaitsee, ja yksi tai useampi seuraavista oireista voi esiintyä:

  • Päänsärky, joka on erityisen huomattava yöllä ja makuuasennossa.
  • Pahoinvointi ja oksentelu.
  • Näköhäiriöt
  • Epileptiset kohtaukset.
  • Puhe -ja liikkumisongelmat.
  • Epänormaali väsymys.
  • Psyykkiset muutokset.

On olemassa erilaisia aivokasvaimia. Ne jaetaan eri tyyppeihin riippuen siitä, mistä soluista ne koostuvat, missä ne sijaitsevat ja ovatko ne hyvänlaatuisia vai pahanlaatuisia. Vuonna 2016 Suomessa todettiin noin 1 000 aivoihin liittyvää kasvainta.

Aivokasvaimia aiheuttavat tekijät

Varmaa syytä aivokasvaimien syntymiselle ei tänäkään päivänä tiedetä, mutta sekä perintö- että ympäristötekijöillä näyttää olevan merkitystä. Useimmat aivokasvaimen oireet johtuvat aivojen lisääntyneestä paineesta ja normaalin aivokudoksen tuhoutumisesta. Jotkut aivokasvaimet voivat myös tuottaa erilaisia oireita aiheuttavia hormoneja.

Sairauden toteaminen

Tyypilliset oireet voivat joskus johtaa sairauden nopeaan havaitsemiseen. Muissa tapauksissa sairaus etenee hitaasti ja oireet ilmaantuvat myöhään. Epäiltäessä aivokasvainta potilas lähetetään lisätutkimuksiin. Käytetyimpiä kasvaimen sijainnin ja koon havaitsemiseen tarvittavia tutkimuksia ovat magneettikuvaus ja tietokonetomografia, joiden yhteydessä käytetään tarvittaessa varjoainetta. Tilanteesta riippuen kasvaimen kudostyyppiä selvitetään mahdollisesti otettavalla koepalalla.

Aivokasvaimen hoitovaihtoehdot

Hoidon valinta riippuu monista tekijöistä. Iän ja yleiskunnon ohella valintaan vaikuttavat myös kasvaimen koko, sijainti, kasvunopeus ja laatu. Sikäli kuin mahdollista, sairaus pyritään parantamaan, mutta joissakin tapauksissa vain lievittävä hoito on mahdollinen. Hoitomenetelmiä ovat leikkaus, sädehoito ja sytostaatti- eli solunsalpaajahoito. Hoitoja käytetään harkinnan mukaan yhdistelmänä tai yksittäisinä hoitoina. Harvinaisissa tapauksissa hoidoksi riittää säännöllinen seuranta.

Onko parantuminen mahdollista?

Leikatuista potilaista osa paranee kokonaan, kun taas toiset saattavat saada komplikaatioita, kuten näköhäiriöitä, epileptisiä kohtauksia, puhe- ja liikkumisongelmia tai psyykkisiä muutoksia. Hyvänlaatuisten kasvainten kohdalla eliniän ennuste voi olla jopa kymmeniä vuosia. Pahanlaatuiset kasvaimet uusiutuvat poikkeuksetta, mutta sairauden kehitykseen voi silti kuulua pitkiä vakaita vaiheita.

Lähteet: Medibas, Kaikki syövästä -sivusto, HUS
Kuvitus: Shutterstock