Luulosairas? Hypokondria valtaa ajatukset

Hypokondriassa eli kansanomaisemmin luulosairaudessa, sairastunut kärsii ylikorostuneesta sairauden pelosta siitäkin huolimatta, että pelätyn sairauden mahdollisuus olisi jo poissuljettu lääkärin tutkimuksin. Sairautta pitää yllä yksilön taipumus tehdä automaattisesti katastrofaalinen tulkinta normaaleista kehon oireista; päänsärky = aivokasvain, vatsakipu = mahasyöpä, ummetus = suolistosyöpä jne. Ominaista on fiksoitua yhden tai useamman vakavan, hengenvaarallisen fyysisen sairauden riskiin. Potilas voi ilmaista jatkuvia elimellisiä vaivoja, ja normaalit tai lievät tuntemukset ja oireet tulkitaan epänormaaleiksi.

Tiedot hypokondrian esiintyvyydestä väestössä ovat epävarmoja, koska toistaiseksi ei ole toteutettu suuria väestötutkimuksia ja koska pienemmissä toteutetuissa tutkimuksissa on käytetty erilaisia määritelmiä ja rajauksia. Sen vuoksi tiedot vaihtelevat alle 1 prosentista jopa 7 prosenttiin, käytetyistä kriteereistä riippuen. Tiedot esiintyvyydestä yleislääketieteessä/perusterveydenhuollossa vaihtelevat samasta syystä 2-30 prosentin välillä.

Aiheuttajaa vaikea selvittää

Hypokondria voi olla primäärinen tai esiintyä sekundaarisena tai rinnakkain toisen psyykkisen sairauden kanssa. Hypokondria voi esimerkiksi kehittyä sekundaarisena paniikkihäiriölle, seurauksena elimellisten oireiden lisääntyneestä havainnoinnista ja pelosta.

Hypokondria ei ole eri syistä johtuva yhdenmukainen sairaus. Aiempi selitysmalli perustui siihen, että sairaus olisi peräisin vahvasta huolenpidon ja huomion tarpeesta, mikä tuskin on todennäköinen selitys. Potilaan saama huomio on usein kielteistä ja jatkuvat tutkimukset ja lääkärikäynnit voivat olla sekä epämiellyttäviä että kalliita. Useimmat potilaat kärsivät voimakkaasti ja heillä on usein huomattavia toimintarajoituksia sairauden pelon vuoksi.

Altistavat tekijät

Vanhempien ylikorostunut huomio lapsen fyysisiin oireisiin ja voimakas huoli terveydestä voivat osaltaan vaikuttaa hypokondrian kehittymiseen lapsilla. Tutkijat ovat myös todenneet, että tietyt persoonallisuuden piirteet lisäävät sairastumisen riskiä, esimerkiksi fiksoituminen terveyteen ja kehoon sekä täydellisyyttä tavoitteleva luonteenlaatu. Kontrollihenkilöihin verrattuna hypokondriaa sairastavien joukosta on löydetty suurempi osuus lapsuudessa seksuaalisen hyväksikäytön ja fyysisen pahoinpitelyn kohteeksi joutuneita. Vakava sairaus tai kuolema lähipiirissä, tai uusi elämäntilanne uusine velvollisuuksineen, kuten esimerkiksi äidiksi tuleminen, voi laukaista hypokondrisia käsityksiä. Lisääntynyt huomion kohdistaminen kehoon ja sen hallintaan voi ylläpitää oireita ja ahdistusta.

Diagnostiset kriteerit

• Henkilö on fiksoitunut pelkoonsa sairastua vakavaan sairauteen (tai käsitykseensä siitä, että hän on jo sairastunut).
• Ajatukset perustuvat kehon oireiden virhetulkintoihin.
• Käsitys säilyy riittävästä lääketieteellisestä tutkimuksesta ja rauhoittelusta huolimatta.
• Ajatukset ja pelot aiheuttavat merkittävää kärsimystä ja/tai haittaavat työkykyä tai sosiaalista elämää.
• Häiriö on kestänyt vähintään kuusi kuukautta.
• Ajatuksia ja pelkoja eivät selitä paremmin yleinen ahdistuneisuushäiriö, pakko-oireinen häiriö, paniikkihäiriö, varsinainen masennusjakso tai muu psyykkinen sairaus.

Useimmissa tapauksissa potilas ymmärtää, ainakin jossain vaiheessa sairautta, että huoli sairaudesta on liioiteltu. Hypokondria luokitellaan somatoformiseksi oireyhtymäksi DSM-IV:n mukaisesti. Sairaudelle ominaisen vahvan ahdistustekijän seurauksena sairaus käsitteellistetään ja ymmärretään parhaiten ahdistuneisuushäiriönä. Potilas tulkitsee normaalit ja triviaalit tuntemukset ja ihottumat epänormaaleiksi tai huolestuttaviksi. Huomio kohdistuu yleensä yhteen tai kahteen elimeen tai kehon järjestelmään. Masennus ja ahdistuneisuushäiriö esiintyvät usein samaan aikaan ja ovat useimmiten kehittyneet sekundaarisena hypokondrialle.

Joissakin tapauksissa voi olla vaikea määrittää potilaan kärsivän hypokondriasta. Muita selityksiä tai samanaikaisia diagnooseja voivat olla masennus, yleinen ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö, vainoharhainen psykoosi ja somatisaatiohäiriö.

Pelot suuresti liioiteltuja

Syövän lisäksi sairastuneet pelkäävät usein sairastavansa sydänsairauksia, vakavia neurologisia sairauksia (kuten MS-tautia) tai tarttuvia tauteja (yleensä AIDS). Jotkut pelkäävät sairastuvansa vakavaan psyykkiseen sairauteen. Potilas voi luulla, että hän on kuolemassa, hyvästelee perheensä eikä uskalla mennä nukkumaan peläten sitä, mitä yön aikana voi tapahtua. Kuviteltu sairaus ja yksinäisyys voi tuntua kokemuksena yhtä voimakkaalta kuin jos kyseessä olisi pitkälle edennyt syöpä. Potilaan taakkaa lisää ajatus, ettei hän edes tiedä mihin kuolee. Olisiko sairaus parannettavissa, kunhan se vain löydettäisiin?

Masennus voi joskus selittää sairauden pelkoa. On tavallista, että masentuneet potilaat esittelevät elimellisiä vaivoja hakeutuessaan lääkäriin. Erityisesti iäkkäillä tämä voi vaikeuttaa taustalla olevan masennuksen diagnosointia. Ei myöskään ole harvinaista, että potilaat, joilla on primääri hypokondria, kehittävät sekundaarisen masennuksen. Tutkijoiden havaintojen perusteella, masennuksen on todettu olevan yleisin  samanaikainen (komorbidinen) sairaustila. Masennus kehittyy siten luulosairauden jälkeen, uupumuksen tai epätoivon ilmauksena tilanteesta.

Ahdistuksen ja hypokondristen uskomusten välinen yhteys on hyvin dokumentoitu. Hypokondrisen ajattelun esiintyessä vain paniikkikohtausten yhteydessä sairaus diagnosoidaan ja hoidetaan paniikkihäiriönä. Jos hypokondriaa esiintyy myös paniikkikohtausten välillä, kyse voi olla samanaikaisesta hypokondriasta. Paniikkihäiriön ja hypokondristen ajatusten välillä on olemassa vahva yhteys.

Joidenkin potilaiden vakuuttuneisuutta sairaudestaan leimaa pakkomielteisyys, mikä voi olla ilmentymä pakko-oireisesta häiriöstä. Pakko-oireisessa häiriössä ilmenevää häpeän tunnetta omista ajatuksista ei tosin ole havaittavissa hypokondriaa sairastavilla.

Tapauksissa, joissa luulosairaudella on psykoottinen sävy ja potilaalla on diagnosoitu myös vainoharhainen psykoosi, ennuste on huonompi. Kuvitelmat ovat silloin luonteeltaan omituisempia, esimerkiksi selityksiä ihon alla olevista loisista (tutkimuksista ja päinvastaisista vakuutteluista huolimatta) tai puheita "aivojen mätänemisestä". Ajatukset ovat horjumattomia eivätkä niihin vaikuta tutkimus tai tieto.

Diagnostiset kriteerit muuttuvat jatkuvasti somatoformisten häiriöiden suhteen, ja hypokondriassa on merkittäviä päällekkäisyyksiä. Sekä somatoformisessa oireyhtymässä että hypokondriassa potilaalla on fyysisiä oireita, joita ei voida selittää millään somaattisella (fyysisellä) sairaudella, mutta potilas on vakuuttunut niiden johtuvan elimellisestä syystä. Somaattista oireyhtymää sairastavilla on yleensä jo nuoresta saakka ollut taipumus tuntea monia epämääräisiä oireita, mutta heillä ei ole samaa taipumusta katastrofiajatteluun kuin hypokondriaa sairastavilla. He eivät myöskään ilmaise samanlaista pelkoa oireistaan. Somaattista oireyhtymää sairastavat haluavat lievitystä vaivoihinsa, kun taas primäärisestä hypokondriasta kärsivät näkevät oireensa ennen kaikkea vakavan sairauden merkkinä ja haluavat saada sen diagnosoitua.

Hypokondrian hoitovaihtoehdot

Primäärisessä hypokondriassa hoidon tavoitteena on auttaa potilasta ymmärtämään sairauttaan sekä harjoittamaan hänen kykyään hallita sairaus. Sekundaarisessa hypokondriassa hoidon tavoitteena on hoitaa perussairaus, esimerkiksi masennus, paniikkihäiriö tai yleinen ahdistuneisuushäiriö. Hoito voidaan periaatteessa valita psykologisen hoidon (CBT), lääkehoidon tai näiden yhdistelmän väliltä. 

Psykoterapia

Kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT) on psykologinen terapia, jolla on osoitettu olevan tehoa hypokondrian hoidossa.

Lääkehoito

Jos hypokondria on sekundaarinen masennukselle, ensisijainen valinta on masennuslääkkeet. Todisteet primäärisen hypokondrian hoidosta masennuslääkkeillä ovat vähäiset, mutta kliinisesti todistetun kokemuksen vuoksi hoitoa SSRI-lääkkeillä voidaan kuitenkin kokeilla.

Potilaan kohtaaminen

Luottamuksen rakentaminen

Potilas on aluksi keskittynyt eri asioihin kuin lääkäri. Hän haluaa tietää, mikä hänessä on elimellisesti vialla, ja siksi on välttämätöntä käyttää aikaa yhteisen perustan rakentamiseen ja luottamussuhteen luomiseen. Potilaalla on tarve saada vahvistus, etteivät hänen oireensa ilmene vain ”korvien välissä”. 

Lääkärin on hyväksyttävä kaikki subjektiiviset oirekuvaukset, mutta ei välttämättä kaikkia tulkintoja. Potilaan hoitaminen kunnioittavasti, lämmöllä ja myötätunnolla on tärkeää kaikissa lääkäri-potilassuhteissa, ja ratkaisevan tärkeää hypokondriassa. Sen selittäminen potilaalle, että hänen on muutettava ajatteluaan vaivoista, voi itsessään toimia luottamusta rakentavasti ja vahvistaa yhteistyötä.

Potilas haluaa jatkuvasti jatkoselvityksiä ja lisätutkimuksia. Tämä muodostaa lääkärille haasteen. Milloin lääkäri on tehnyt riittävästi selvityksiä potilaan voinnista? On olemassa useita tekijöitä, jotka voivat ajaa lääkärin jatkamaan tutkimuksia pyrittäessä löytämään fyysinen, orgaaninen sairaus. Kun lääkäri on epävarma eikä todellakaan tiedä, mitä tehdä seuraavaksi, käy helposti niin, että hän tekee sen mitä voi, esimerkiksi kirjoittaa lähetteen uusiin tutkimuksiin. Potilas on (tilapäisesti) tyytyväinen. Lisäksi lääkärin on huolehdittava omasta maineestaan ("mitä jos en huomaa vakavaa sairautta!"). On tietenkin erittäin valitettavaa, jos vakavaa elimellistä sairautta ei havaita, mutta on myös valitettavaa, jos hoidettavissa oleva psykiatrinen häiriö jää huomaamatta.

Kuka voi hoitaa hypokondriaa sairastavia? Hypokondria/luulosairaus on niin yleistä, että kaikkien potilaiden kanssa työskentelevien lääkäreiden on pystyttävä suhtautumaan asiaan järkevällä ja potilaan kannalta rakentavalla tavalla. Monissa tapauksissa suhteellisen yksinkertaisilla selvityksillä voi olla suuri merkitys. Joskus keskustelu yleislääkärin kanssa voi riittää, toisissa tapauksissa ongelmat ovat monimuotoisempia ja mutkikkaampia ja voivat vaatia useita konsultaatioita, ehkä lähetteen psykiatrian asiantuntijalle tai psykologille. CBT-pohjainen hypokondrian hoito voi vaatia 5–20 (45 min/krt) istuntoa.

Oireiden tulkinta

Hoidon aikana on ratkaisevaa tunnistaa potilaan tärkeimmät kehon huoliin liittyvät ajatukset, jotka ovat varsinainen moottori ahdistuksen kehittymiselle. 

Samanaikaisesti potilaan kanssa työstetään hänen tapaansa ajatella oireista. Potilaan on myös käytännössä muutettava käyttäytymistään uusien lähestymistapojen tai elämänohjeiden mukaisiksi ja pidättäytyä hakemasta vakuutteluja oireidensa vaarattomuudesta sukulaisilta, terveydenhuollosta tai Internetistä. Jokaisen yksittäisen oireen kohtaaminen potilaan kanssa ei ole riittävä tapa toimia. Potilaalle on annettava konkreettista apua muutokseen. On tärkeää korostaa harjoituksen mahdollisuutta uusien oireiden tai vanhojen uusiutumisen yhteydessä. Potilas tulisi saada kohtaamaan asia mahdollisuutena eikä pelkona, jotta hän tiedostaisi minkä asioiden kanssa on vielä työskenneltävä, ja mitä lähestymistapoja tulisi muuttaa.

Yksi tärkeä asia oireiden tulkinnan kannalta on ero siinä, mennäänkö tietystä taudista oireeseen vai tulkitaanko epämääräinen oire merkkinä tietystä sairaudesta. Siirryttäessä sydäninfarktista rintakipuihin, näiden kahden välillä on selvä yhteys: yli 80 prosentilla kaikista infarktin saavista on kipuja. Toisessa tulkinnassa kuva on päinvastainen: vain 20 prosentilla rintakipuja kokevista on sydänkohtaus. Todennäköisemmin kysymys on lihaskivuista, närästyksestä, ahdistuksesta jne. Katastrofiajattelun ollessa ominaista potilas valitsee vaarallisimman ja vähiten todennäköisimmän tulkinnan ja on melkein aina väärässä, mikä aiheuttaa turhia ahdistusreaktioita.

Epävarmuuden kohtaaminen

Hypokondrisen sairaustilan käyttövoima voi olla vahva halu vältellä äkillistä turhaa kuolemaa ja vaikeus sietää tätä epävarmuutta. Tämä voi aiheuttaa sen, että potilaan on vaikea odottaa oireiden selitystä. Hän haluaa tietää välittömästi, onko oire vaarallinen vai ei, ja kysyy lääkäriltä: "Mitä tämä voi olla?" Sen sijaan, että kysyisi lääkäriltä, mistä oire voi pahimmassa tapauksessa kertoa, voi olla parempi kysyä, mitä oire todennäköisesti tarkoittaa. Poikkeuksesta ei ole tarkoituksenmukaista tehdä pääsääntöä.

Ihmiset, jotka sanovat itsestään, etteivät he kykene selviytymään heille erityisen tärkeiden alueiden, kuten esimerkiksi terveyteen liittyvästä epävarmuudesta, sanovat oikeastaan, etteivät he kykene elämään tässä epävarmassa maailmassa. Tämä on näkökanta, josta on kiitollista keskustella potilaiden kanssa. Joillakin ihmisillä on ongelmia sopeutua elämään kuuluviin perusasioihin kuten kuolemaan, elämän epäoikeudenmukaisuuteen ja niin edelleen. Riippuen siitä, mitkä ongelma-alueet tai teemat nousevat esiin, niistä tulee muodostaa keskustelun kohteita suhtautumistavoista, suhtautumistapojen muutoksesta ja uusista käyttäytymismalleista.

Hypokondria ja arki

Hypokondria havainnollistaa kokemuksen, jossa todelliset kohdatut ongelmat eivät aina ole niitä jotka tekevät elämästä vaikeaa, vaan ajatellut, pelätyt ongelmat. Katastrofiajattelu johtaa siihen, että kuluttaa paljon energiaa ja aikaa valmistautuessaan ongelmiin, joita ei ehkä koskaan kohtaa. Ajatellut ongelmat, toisin kuin todelliset, voidaan todella välttää. Niiden laukaisema ahdistus on sekä väsyttävää että turhaa. Ongelmathan ovat olemassa vain kuvitteellisella, hypoteettisella tasolla ja siten periaatteessa ratkaisemattomia. Hypokondria herättää monia peruskysymyksiä elämästä ja kuolemasta, terveydestä ja sairaudesta sekä sen merkityksestä, että kykenee tekemään päätöksiä epäilyksistä huolimatta.

Hypokondriasta on tullut sairaustila, joka on merkittävän kiinnostuksen kohde ja jonka ennuste on hyvä.

Lähteet:

Medibas

Terveyskirjasto

Duodecim-lehti