Sikiövaurioita aiheuttavaan zikavirukseen ei ole tehokasta lääkettä
Tietoa | Infektiot

Sikiövaurioita aiheuttavaan zikavirukseen ei ole tehokasta lääkettä

Zikavirukseen ei ole olemassa tehokasta hoitoa, eikä myöskään rokotetta. Raskausaikaa lukuun ottamatta vaivat ovat lieviä, ja keho hoitaa tilanteen itse.


Julkaisupäivä: 26.10.2018
Kirjoittaja: Netlääkäri toimitus, Bonnier Business Forum Oy

Zikakuume on zikaviruksen aiheuttama infektiotauti. Tartunta tapahtuu useimmiten hyttysenpiston välityksellä, mutta se voi levitä myös ihmisten välillä veri- tai seksiteitse.

Virus havaittiin Ugandassa 1940-luvulla, ja se sai nimen Zika-metsän mukaan. Viimeisten 50 vuoden aikana se on puhjennut paikallisesti monissa paikoissa sekä Afrikassa että Aasiassa. Zikakuumetta on pidetty vaarattomana tautina, ja se aiheuttaa yleensä lieviä influenssaa muistuttavia oireita.

Viime vuosien aikana zikavirus on kuitenkin levinnyt merkittävästi Etelä- ja Keski-Amerikassa. Brasiliassa vauvoilla on, zikakuume-epidemian ohella, havaittu mikrokefalian (alikehittyneet/pienikokoiset aivot) voimakas lisääntyminen, ja sen epäillään johtuvan äidistä lapseen sikiöaikana siirtyvästä zikainfektiosta.

Oireita kuvataan yleensä lieviksi

Infektoituneen hyttysen puremasta kuluu tavallisesti 3–12 päivää oireiden ilmaantumiseen. Tutkimukset viittaavat siihen, että neljä viidestä tartunnan saaneesta ei saa oireita, kun taas yksi viidestä sairastuu. Tyypilliset oireet ovat äkillisesti noussut kuume ja pienipilkkuinen ihottuma keholla, arat nivelet ja punaiset, ärtyneet silmät. Joillekin tulee lihaskipuja ja päänsärkyä.

Oireita kuvataan lieviksi. Tauti kestää yleensä 2–7 päivää ja menee itsestään ohi jättämättä vaurioita.

Taudin toteaminen ja hoito

Jos tyypillisiä oireita ilmenee 1–2 viikon kuluessa tunnetuilla virusten leviämisalueilla oleskelusta, voidaan epäillä zikavirusta. Varmistus tehdään osoittamalla veren viruspartikkelit, tai osoittamalla vasta-aineet virusta vastaan sen jälkeen, kun infektio on ohi.

Zikavirukseen ei ole olemassa tehokasta hoitoa, eikä myöskään rokotetta. Raskausaikaa lukuun ottamatta vaivat ovat lieviä, ja keho hoitaa tilanteen itse. Lyhytaikaiselle kuumetta alentavalle ja kipuja lievittävälle parasetamolihoidolle voi mahdollisesti olla tarvetta.

Tartunta voidaan ehkäistä tehokkaasti välttämällä hyttysten pistoja. Jos on ajankohtaista matkustaa tiedossa oleville tartunta-alueille, suositellaan perusteellista suojautumista hyttysiltä. Aedes-hyttynen on aktiivinen sekä päivisin että öisin. Suositellaan täysin peittäviä vaatteita, ja DEET-pitoisten hyttyskarkotteiden jatkuvaa käyttöä.

Raskaana olevia suositellaan olemaan matkustamatta maihin, joissa on osoitettu tartuntoja. Se tarkoittaa käytännössä Etelä- ja Väli-Amerikkaa, Brasilian ja Meksikon välillä. Monet näiden alueiden maista pyytävät nykyään asukkaitaan siirtämään raskautta vuodella tai kahdella, kunnes tilanne saadaan hallintaan.

Komplikaatiot ja ennuste

Zikavirusinfektion taudinkulku on lievä ja vaaraton yli 99 prosentille kaikista tartunnan saaneista. Joitakin yksittäisiä tapauksia Guillain-Barrén oireyhtymää (halvaukset jaloissa) on raportoitu zikakuumeen jälkeen.

Suurin huoli on epätietoisuus mahdollisesta vakavasta aivovammasta vauvoilla, jotka ovat saaneet tartunnan sikiöaikana. Siitä ei ole tietoa, missä raskauden vaiheessa alttius on mahdollisesti kaikkein suurin, eikä tiedetä, kuinka suuri osa raskauden aikana tartunnan saaneista saa sikiövaurion. Todennäköistä on, että tulevien vuosien aikana tästä saadaan paljon uutta tietoa.

Kuvitus: iStockphoto