Virtsaamisen fysiologiaa

Virtsaamisen fysiologiaa

Virtsaamistarve syntyy yleensä 5–8 kertaa vuorokaudessa. Jos tarvetta esiintyy tätä useammin, kannattaa kiinnittää huomiota nesteen nauttimiseen.


Julkaisupäivä: 6.4.2018
Kirjoittaja: Netlääkäri toimitus, Bonnier Business Forum Oy

Kehomme tarvitsee vettä ja muita nesteitä joka päivä noin kaksi litraa, riippuen ihmisen aktiivisuudesta. Nestettä poistuu kehostamme hien, hengityksen ja virtsan mukana.

Kun virtsarakkoon alkaa kertyä virtsaa, rakko venyy. Rakon koko on noin puoli litraa ja sen täyttyessä syntyy virtsaamistarve. Terve keho tuottaa vuorokaudessa noin 1–2 litraa virtsaa, ja virtsaamistarve syntyy normaalisti 5–8 kertaa vuorokaudessa.

Mikäli on tarve virtsata useammin, kannattaa ensin tarkkailla nautittujen nesteiden määrää.

Mikäli vuorokaudessa nautittujen nesteiden määrä jää alle kahden litran ja silti vessassa on käytävä usein, voi kyse olla tiheävirtsaisuudesta. Tällöin kannattaa keskustella asiasta lääkärin kanssa. Samoin, jos virtsaamistarve on yli kahdeksan kertaa vuorokaudessa.

Jos virtsaamistarvetta on öisin, voi kyse olla nokturiasta. Nokturia voi kehittyä myös niille potilaille, joilla on yliaktiivinen rakko tai laajentunut eturauhanen.

3 faktaa nokturiasta

1. Nokturia tarkoittaa yöllistä tihentynyttä virtsaamistarvetta.

2. Nokturia ei kuulu normaaliin ikääntymiseen.

3. Nokturiaa voidaan hoitaa.