Peräpukamat pahenivat raskauden aikana: "Vaivasta puhuessa olo on ällöttävä"
Peräpukamat – niitähän on vain vanhoilla ihmisillä? Ingela Richloow ei ollut huolissaan, kun tunsi ensimmäistä kertaa jotakin pullistuvan peräaukon ympärillä. Raskauden aikana ongelma kuitenkin paheni.
Peräpukamat, pienet verentäyteiset kyhmyt peräaukon ympärillä, ovat tavallinen vaiva erityisesti raskaana olevilla. Niistä kuitenkin puhutaan yllättävän vähän.
Pukamat ovat lähes aina vaarattomat ja usein ne voivat vetäytyä itsestään, mutta tavallisesti ne aiheuttavat kipua ja kirvelyä peräaukon suulla.
– Tämä on ikävä vaiva. Puhun yleensä avoimesti asioistani, mutta tästä puhuessa olo on vähän ällöttävä. Kun olen ottanut peräpukamat puheeksi, moni kertoo, että heillä on sama ongelma, Ingela Richloow sanoo.
Verta vessakäynnillä
Toistuva ummetus ja kova vatsa ovat peräpukamien yleisimpiä syitä, ja myös Ingelalla oli usein vatsaongelmia nuorena. Jo ennen raskaaksi tuloaan hän tunsi välillä pienen kohouman pyyhkiessään vessakäynnillä.
Kun hän sitten odotti kaksosia, oireet pahenivat. Vessapaperiin jäi verta, ja Ingela kysyi neuvoa sekä äidiltään että sairaalasta.
– Siellä sanottiin, että oireet kuulostivat peräpukamilta. Ajattelin, että ”apua, mistä minä sellaiset olen saanut”. Minulla oli ummetusta ja pöntöllä istuessa tuntui kuin takapuolta olisi viilletty. Ja samaan aikaan piti yrittää tehdä tarpeensa ponnistamatta, koska se vain pahentaa peräpukamia.
Raskaana olevilla peräpukamat ovat yleisempiä kuin muilla, koska heillä on elimistössään suurempi määrä verta ja lisäksi kohtu painaa verisuonia saaden ne turpoamaan. Monella ongelmat kuitenkin katoavat synnytyksen jälkeen.
– Itselläni synnytyksen jälkeen hieman helpotti, mutta kun vähitellen aloin taas liikkua, tuntui kuin suolet valuisivat ulos. Sain tällöin apteekista voidetta, joka puuduttaa peräpukamia.
Koska Ingelalla oli sekä sisäiset että ulkoiset pukamat – sekä suolen sisällä että iholla ulkopuolella – hän sai myös reseptillä suppoja, jotka puuduttavat ja poistavat tulehdusta suolen sisällä.
– Nykyään peräpukamat eivät haittaa elämää yhtä paljon. Enää ei satu, vaikkakin edelleen tunnen pienet paukamat takamuksessa.
Ummetusta on vältettävä
Välttääkseen peräpukamien pahenemista Ingela pyrkii pitämään vatsansa mahdollisimman hyvässä kunnossa.
– Yritän syödä oikein ja juoda paljon vettä. Sen lisäksi vessaan täytyy mennä heti kun siltä tuntuu, muuten saan ummetusta. Joskus voi olla vaikea ehtiä käydä vessassa, kun lapset ovat vielä niin pieniä, mutta joskus on vain annettava niiden huutaa. Vessaan on päästävä, muuten pukamat pahenevat.
Ingela toivoo, etteivät peräpukamat, ummetus ja muut raskauden vaivat olisi niin suuri tabu.
– Raskauteen ja pieniin lapsiin liittyy niin paljon sellaista, mistä ei kuule puhuttavan ennen kuin asia osuu omalle kohdalle. Aikaisemmin en osannut kuvitellakaan, kuinka yleisiä ne ovat. Toisaalta nyt kun olen kertonut omista ongelmistani, peräpukamia tuntuu olevat itse kullakin.
Kuvitus: iStockphoto
-
Itse tehty hengityssuojain pelasti Pauliinan pyöräilyharrastuksen: ”Urheilu on henkireikä”
Pauliina Sandbäck pyöräilee vuosittain lähes 3 000 kilometriä. Kaksi vuotta sitten puhjennut vaikea astma oli vähällä lopettaa rakkaan harrastuksen kuin seinään.
1 Komentti -
Esa sai 26-vuotiaana kaksi aivoinfarktia: ”Opettelin puhumaan ja kävelemään uudestaan”
Esa Karjalainen, 34, selvisi kahdesta 26-vuotiaana saadusta aivoinfarktista. Sairastumisesta jäi jäljelle kova väsymys, jonka takia Esa joutui laittamaan koko elämänsä uusiksi.
-
Anu kärsii kroonisesta migreenistä: ”Toimintakyky romahtaa totaalisesti”
Anu Ylönen saa migreenikohtauksia jopa useita kertoja viikossa. Rajut kohtaukset lamaannuttavat pahimmillaan täysin.
-
Hannah sai runsaita vuotoja myoomista: "Minulla ei ollut aavistustakaan, mikä se on"
Hannah kärsi kovista kivuista ja niin runsaista vuodoista, että hänen oli jäätävä sairauslomalle. Syyksi paljastuivat myoomat.
Kommentoi tätä artikkelia
Tällä sivulla ei ole vielä kommentteja