Lihavuusleikkaus voi auttaa merkittävän ylipainon hoitamisessa – kenelle se sopii?
Lihavuusleikkaus on lihavuuden kirurginen hoitomuoto, joka tehdään vain hyvin ylipainoisille henkilöille. Leikkauksen jälkeen voi syödä vain pieniä määriä hitaasti kerrallaan.
Lihavuusleikkaus tehdään hyvin ylipainoisille henkilöille, joiden painoindeksi on vähintään 40. Mikäli henkilöllä on laihduttamista edellyttävä sairaus, kuten kakkostyypin diabetes tai uniapnea, painoindeksin täytyy olla vähintään 35.
Lihavuusleikkauksessa mahalaukkua muovataan siten, että on mahdollista syödä hitaasti vain pieniä suupaloja kerrallaan. Leikkauksen jälkeen laihdutaan siksi, että energian saanti ruoasta vähenee väistämättä. Julkisessa suomalaisessa terveydenhuollossa tehdään noin 1 000 lihavuusleikkausta vuodessa.
Leikkaus ei voi olla ensimmäinen lihavuuden hoitokeino. Ennen leikkausta potilaan on täytynyt yrittää laihdutusta ammattilaisen ohjauksessa.
Potilaan iän on oltava 20–65 ikävuoden välissä, jotta leikkauksen tulokset olisivat realistiset. Leikkauksen jälkeen on myös kyettävä muuttamaan ruokailutottumuksiaan.
Leikkausta seuraa tarkoin suunniteltu ruokavalio
Suomalaisessa terveydenhuollossa laihdutusleikkauksia tehdään yliopistollisissa sairaaloissa ja suurissa keskussairaaloissa.
Leikkausmenetelminä käytetään joko mahalaukun ohitusleikkausta tai kavennusleikkausta. Ohitusleikkaus on yleisimmin käytetty leikkausmenetelmä.
Leikkauksen jälkeen on tärkeää noudattaa saatuja ruokaohjeita. Niiden avulla laihtumistulos pysyy vuosikausia, jopa vuosikymmeniä, ja samalla vältytään puutteellisen ravitsemuksen ongelmilta.
Kuukauden ajan leikkauksen jälkeen syödään vain korkeintaan 1 desilitra kerrallaan noin kuusi kertaa päivässä sosemaista ruokaa tukkeutumien estämiseksi. Nestettä juodaan aterioiden väleillä pieniä määriä kerrallaan, yhteensä noin 1½–2 litraa päivässä.
Kuukauden jälkeen siirrytään tavalliseen ruokaan, mutta edelleen nautitaan vain pienehköjä aterioita noin 5–7 kertaa päivässä.
Aterioilla on syötävä riittävästi proteiinia, kuten kalaa, lihaa, runsaasti maitoa, munia ja papuja. Ruokavalion tulee koostua monipuolisista aineksista: täysjyväviljaisesta leivästä, puurosta, hiutaleista, pehmeistä rasvoista sekä kasviksista.
Kaikki ateriat nautitaan rauhallisesti ja ruoka pureskellaan huolellisesti. Aterioiden yhteydessä vältetään runsasta juomista.
- Vältetään suurien palojen syömistä, sillä ne voivat tukkeuttaa suolen liitoksen.
- Appelsiini- ja mandariiniviipaleista poistetaan niitä ympäröivä kalvo ennen syömistä.
- Makeita jälkiruokia ja leivonnaisia nautitaan tavallista vähemmän.
- Vältetään sokeripitoisia juomia.
Ruokamäärän vähentyessä siitä on saatava riittävästi kaikkia tarpeellisia ravintoaineita, esimerkiksi vitamiineja ja proteiinia. Tämän takia leikkauksen jälkeen on käytettävä jatkuvasti monivitamiini-/hivenainevalmisteita ja kalkki-D-vitamiinivalmistetta säännöllisesti tavallisin annoksin.
Ahmiminen tai liian nopea syöminen johtaa helposti oksentamiseen ja voi venyttää mahan yläosaan muodostettua pientä "pussukkaa".
Leikkauksen jälkeen
Harva saavuttaa leikkauksen jälkeenkään normaalipainoa, mutta leikkaus auttaa yleensä laihtumaan reilusti. Paino on useimmiten alhaisimmillaan noin kahden vuoden jälkeen leikkauksesta.
Mahalaukun ohitusleikkauksessa keskimääräinen laihtumistulos on 35–40 kiloa, pantaleikkauksen jälkeen 20–25 kiloa. Kahden vuoden jälkeen paino alkaa usein nousta, sillä ruokamäärät kasvavat pikku hiljaa vuosien mittaan.
Seuranta
Leikkauksen jälkeen potilas on seurannassa.
Leikkauksesta mahdollisesti koituvien jälkihaittojen ehkäisemiseksi potilaat käyvät ravitsemusta ja aineenvaihduntaa hallitsevan erikoislääkärin vastaanotolla 3–6 kuukauden välein vähintään vuoden ajan ja sen jälkeen kerran vuodessa terveyskeskuksessa.
Vuosikäynneillä pitää ehdottomasti käydä, sillä niiden yhteydessä otettujen verikokeiden avulla voidaan mahdolliset ravitsemushäiriöt havaita ennen kuin ne aiheuttavat sairastumista.
Ennuste
Lihavuusleikkauksen ennuste on yleisesti ottaen hyvä, mikäli potilas noudattaa oikeita ruokailutapoja.
Lähteet: HUS, Terveyskirjasto
Kuvitus: iStockphoto
-
Rintojen pienentämisen taustalla on usein terveyssyy
Rintojen koon määrittää lähinnä rasvan määrä. Siksi rintojen pienennyksessä poistetaan ei-toivottua rasvaa sekä ylimääräinen iho ja osia rintarauhasesta.
-
Pidä leikkaushaava puhtaana ja kuivana
Leikkaushaavan hoitoon vaikuttavat haavan koko ja sijainti, mutta perusasioiden osaamisella pärjää pitkälle.
-
Oletko menossa leikkaukseen? Lue ensin tämä tietopaketti
Ennen leikkausta on otettava huomioon muutama asia. Kun tiedät, mitä sairaalassa tapahtuu, varautuminen käy helpommin.