Oikean tiedon kertominen on tärkeää ja siksi meitä kiinnostaa juuri sinun tarinasi, se millaisia kokemuksia sinulla on ollut vyöruususta. Yhteistyöllä voimme levittää tarvittavaa ja tärkeää tietoa vyöruususta!
Rannekanavaoireyhtymää esiintyy muutamalla prosentilla väestöstä. Puutuminen ja kipu voivat häiritä käden hienomotoriikkaa.
Kyynärvarressa sijaitseva jännetuppi voi tulehtua ennen kaikkea liikarasituksesta, esimerkiksi yksitoikkoisen ja toistuvan työn seurauksena.