Jalat maassa
Tietoa

Jalat maassa

Äiti on aina osannut huolehtia asioistaan. Muistisairauden myötä tämä ”skarppius” on tietysti vähentynyt ja pannut ajattelemaan mahdollisia ja mahdottomia tilanteita, joissa voi käydä huonosti. Aloin jossain vaiheessa kiinnittää huomiota lehtijuttuihin huijaripoliiseista, jotka soittelevat vanhuksille ja kalastelevat heiltä pankkitunnuksia. Otin asian äidin kanssa puheeksi. ”Ethän sä vaan mene antamaan pankkitunnuksia kellekään puhelimessa”. Äiti vastasi salamannopeasti: ”totta kai, pyydän kyselijät kylään ja annan kaikki tiedot mitä vaan haluavat, keitän vielä kahvitkin”. 

Vielä on siis ainakin vähän aikaa olla huolestumatta huijaripoliiseista!

Toivon usein, että minulla olisi sisaruksia. Olisi ihanaa voida soittaa jollekin ja aloittaa puhelu: ”arvaa mitä se mutsi taas…” Mutta kun ei ole, niin näillä mennään. Ystävät ovat kyllä myötätuntoisia, mutta kun äiti ei ole niiden äiti, eikä suurin osa edes tunne häntä, niin asia kiinnostaa heitä tietenkin vain ystävänä. Eräs viisas ystäväni lohdutti, että voisihan minulla olla joku hunsvotti sisarena tai veljenä, josta avun sijaan olisi vain huolta. Niinpä niin, alan oppia hyväksymään asiat, joita en voi muuttaa ja mennä vaikka muistisairaiden aikuisten lasten vertaisryhmään. Se onkin ollut suureksi avuksi, asiat saavat uutta perspektiiviä, kun kuulee muiden kokemuksista. Toisaalta on surullista ymmärtää mitä on edessä, mutta toisaalta voi iloita siitä, että äiti vielä pärjää kotonaan ja nauttiikin elämästä.

Äidillä on välillä oikein hyviä päiviä, ajatus kulkee kirkkaasti ja hän muistaa mitä on ystävänsä kanssa jutellut. Seuraavan kerran hän kysyy samoja asioita parin minuutin välein ja selvittelee pöydälle keräämiään ”muistilappuja”, joista yhdessä lukee vain ”vastaamaton puhelu”. Tottuminen tähän voinnin vaihteluun tekee välillä tiukkaa. Yritän kuitenkin nähdä asioiden valoisat puolet, kuten sen, että äiti ei kiellä sairauttaan. Kun joskus hermostun ja sanon, että ”kysyit tuota jo viidennen kerran”, hän   tokaisee: ”älä siinä ihmettele, mulla on muistisairaus”.

Marja Reijonen